Heikki Talvitie 21.10.2026                                                  

Euroopan tie on Ukrainan tie?

Euroopassa kuohuu

Monissa Euroopan unionin maissa on puhjennut levottomuuksia, jotka ovat saaneet alkunsa siitä, että julkinen talous on erittäin alijäämäinen ja tarvitsee kipeitä leikkauksia ihmisten hyvinvointia ylläpitäneisiin järjestelmiin. Ranskassa mellakat alkoivat lukiolaisista, jotka olivat tyytymättömiä koulujen kuntoon ja opettajien lukumäärään. Myöhemmin mielenosoituksiin liittyi ammattiliittojen edustajia ja äärivasemmiston kannattajia. Lopulta mielenosoitukset ryöstäytyivät käsistä ja vakavia materiaalisia tuhoja saatiin aikaiseksi.

Suomessa leikkauksia on tehty nuorille, lapsiperheille, opiskelijoille ja erinäisistä rajoitteista kärsiville ihmisille. Läntisessä Euroopassa vallalla olevat puolueet ovat toisaalta suosineet varakkaiden ihmisten pääomien kartuttamista tarkoituksella, että he investoisivat enemmän. Kansainvälisten suurien yritysten voittoja on kartutettu yritystuilla, joiden tarkoituksenmukaisuus tässä Euroopan ahdingossa ei näytä kovin selkeältä. Yritystukia perustellaan sillä, että suuryrityksilläkin on toimintakenttää, joka tarvitsee tukea kehittyäkseen. Suuryritysten hyvin tuottavat osa-alueet voisivat rahoittaa uuden toimintasektorin alkuajan vajeet, jolloin julkista tukea ei tarvittaisi. Samalla voidaan todeta, että yritystuilla pönkitetään vanhan ajan teollisuutta, jonka tuottavuus ei enää ole hyvä.

Tässä toimintaympäristössä monet yhteiskuntaluokat, joiden toimeentuloa on rajusti leikattu, ovat alkaneet oireilla. Se näkyy nyt hyvin Euroopan unionin jäsenmaissa. Ääriliikkeet menestyvät, ja vallalla olevat puolueet ja yleensäkin poliittiset johtajat ovat kovasti menettäneet kannatustaan, ennätysalhaalle. Tämä pätee varsinkin Euroopan unionin kahteen johtomaahan Ranskaan ja Saksaan. Lisäksi Brexit-Englanti on vaihtanut johtoa tuon tuosta. Läntisen Euroopan maita johdetaan nyt militaristisin aattein. Rahaa kaadetaan tarpeellisiin ja tarpeettomiin aseisiin, koska tärkeänä pidetään sotilasbudjettien kasvattavista ajattelematta, miten sijoitukset todella vaikuttavat. Sekä Ukrainan että Iranin sodissa on selvästi käynyt ilmi, että sodankäynnin olosuhteet muuttuvat hyvin nopeasti ja monet kalliit asejärjestelmät samalla vanhenevat. Euroopan unionissa ollaan tiellä, joka johtaa ydinaseisiin, koska vain ydinasevaltioilla on uskottava pelote. Pelote on kuitenkin vain ihmisten mielissä, niin kauan kun sitä ei olla koeteltu.

Kaikkein militanteinta politiikkaa Euroopassa ajavat nyt Venäjän rajamaat. Esimerkiksi Suomessa raja Venäjälle on kiinni eikä poliittisia suhteita ole. Silti Venäjän presidentti Vladimir Putin on kaikissa Suomen medioissa läsnä koko ajan. Hän jättää pökäleitä Suomen kansanedustajien vessoihin, hän vahingoittaa Suomessa linkkitorneja, hän on kaikkein vaikutusvaltaisin henkilö lännen, Euroopan ja Suomen vaaleissa. Itse asiassa Putin on kaikkivoipa suomalaisten mielissä, ja tämä ahdistaa monia suomalaisia siinä määrin, että mielenterveyshoidoille on tullut todella paljon kysyntää.

Yhdysvallat vastaan Eurooppa

Voidaan tietenkin kysyä, miksi noin on ja miksi asialle ei voida tehdä mitään? Yksi syy on noussut analyyseissa viime aikoina esille. Sen mukaan ensin Yhdysvallat ja sitten läntinen Eurooppa katsoivat, että Venäjälle tulisi aiheuttaa strateginen häviö, jotta se ei nousisi uudelleen Neuvostoliiton varjosta sellaiseksi valtioksi, jolla olisi vuorovaikutuksessa valtaa suhteessa Amerikan ja Euroopan valtioihin. Ajateltiin, että ennen kuin Kiina uhkaa vakavasti lännen hegemoniaa maapallolla, niin Venäjälle tulisi tuottaa strateginen häviö.

Välineeksi valittiin ensin Georgia ja kun se epäonnistui, tuli sitten Ukraina. Ukrainan avulla Venäjälle piti aiheuttaa tappio, joka ehkä ensiksi oli ajateltu poliittiseksi ja taloudelliseksi, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 päämääräksi tuli tuottaa Venäjälle siellä sotilaallinen tappio. Tämän tavoitteen ovat monet eurooppalaiset johtajat ehtineet jo sanoa ulos aivan suoraan. Samalla he ovat todenneet, että päämäärän saavuttaminen olisi ollut Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden etujen mukaista. Tähän asti onkin jotenkin voitu eurooppalaisessa kontekstissa ajatella, että tappion tuottaminen Venäjälle olisi saavutettavissa, vaikka useat tosiasiat ovat jo pitkään asettaneet epäilyksen varjon sellaiselle ajatukselle, että läntinen Eurooppa olisi saavuttamassa strategisen voiton Venäjästä. Epäilys vahvistui, kun Kiinan johto ilmoitti, että se ei pidä sodasta Ukrainassa mutta ei myöskään voi suvaita, että Venäjälle aiheutetaan siinä strateginen tappio.

Kaikkein suurin huoli läntiselle Euroopalle ja sen statukselle tässä titaanien taistelussa on Yhdysvaltain vetäytyminen politiikasta, jonka tarkoituksena oli aiheuttaa tappio Venäjälle. Paradoksaalista on, että Yhdysvallat oli aluksi aloitteellinen Georgiassa. Kun Saakashvili sitten hyökkäsi Etelä-Ossetiaan 7.8.2008, niin pohja Yhdysvaltain sotilaalliseen interventioon Georgian sodassa osoittautui olemattomaksi. Bukarestin Naton huippukokouksessa keväällä 2008 Yhdysvallat oli ajanut Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyyksien mahdollistamista, kun taas Ranska ja Saksa epäröivät sellaiselle tielle lähtemistä. Nyt on tilanne se, että Yhdysvallat on irrottautumassa tuosta politiikasta ja jättää sellaisen politiikan rippeet eurooppalaisten hoitoon.

Mitä EU-johtajat voisivat saada aikaan?

Euroopan johdossa Macron, Merz ja Burnham ovat kuitenkin niin heikkoja, että he eivät voi tehdä operatiivisia päätöksiä jenkkien lähdön varalle. Voimmeko sitten katsoa, että von der Leyen ja Kaja Kallas olisivat ne voimahahmot, jotka voisivat määritellä Euroopan linjaukset tässä uudessa tilanteessa meille edulliseksi. Parhaalla tahdollanikaan en näe heidän vaikutusvaltansa maailmanpolitiikassa olevan vaadittavalla tasolla.

Ukrainan presidentti Zelenskyi pyysi omassa ahdingossaan Norjan pääministeriä ja Suomen tasavallan presidenttiä järjestämään Oslossa kokouksen, johon osallistuivat myös amerikkalainen erityisedustaja Witkoff ja etäyhteydellä myös presidentti Trumpin vävy Kuchner . Lisäksi Oslossa olivat mukana E4:n eli Ranskan, Saksan, Ison-Britannian ja Italian edustajat. Tarkoituksena oli koordinoida eurooppalaisten ajatuksia amerikkalaisten kanssa tilanteessa, jossa Witkoff jatkaa matkaansa Pietariin ja tapaa siellä Venäjän edustajia.

Venäjän ulkoministeri Lavrov reagoinut Oslon kokoukseen. Tassin mukaan Lavrov on todennut, että Venäjä ei luovu poliittisista vaatimuksistaan. Toisaalta, jos Witkoffilla on taloudellisia aloitteita mukanaan, niin niitä voitaisiin katsoa.

Tilanne Ukrainassa

Ja sitten kaikkein tärkein. Mikä on tilanne Ukrainassa. Ukrainalaiset ovat taistelleet urhoollisesti ja Zelenskyi on osoittautunut merkittäväksi johtajaksi ei vain rauhan vaan myös sodan oloissa. Se ei kuitenkaan nyt näyttäisi riittävän. Venäjän ohjus- ja drooni-iskut Kiovaan ja muualle Ukrainaan ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa ihmisten jaksaminen pommituksissa on tulossa ääripäähän. Zelenskyi on itse ilmoittanut eurooppalaisille tiedoksi, että jos Eurooppa ei tue Ukrainaa tarpeeksi, niin Eurooppaan saattaa tulla 20 miljoonaa pakolaista lisää. Jääköön tämä uhkaus sikseen, mutta nyt on lähellä se tilanne, että Ukrainan de facto pääkaupunki pitää siirtää Lviviin pois Kiovasta. Se tarkoittaisi, että Länsi-Ukraina ja Lviv tulisivat saamaan enemmän sananvaltaa Ukrainan päätöksiin. Siten Ukrainan äärinationalistit ja oikean sektorin taistelijat hyötyisivät tilanteesta. Tämän kauhuskenaarion jakavat puolalaiset ja unkarilaiset. Lisäksi muutkin Itä-Eurooppalaiset valtiot ovat jo varautumassa sellaiseen mahdollisuuteen. Toistaiseksi Suomi ja muut länsieurooppalaiset valtiot lähtevät siitä, että niiden lähetystöt jäävät Kiovaan.

Ukraina tarvitsee ensi vuodelle minimissään 70 miljardia euroa. Kyllähän se varmaan voidaan repiä eurooppalaisten selkänahasta, mutta mitä se tulee merkitsemään esimerkiksi Ranskan ja Suomen valtionvelkojen koroille. Sitäkin pitäisi pohtia.

Espoo 21.10.2026

Heikki Talvitie

Erikoislähettiläs