Heikki Talvitie 28.1.2026

Suvereenisuus uudessa maailmanjärjestyksessä

Ennen kuin uusi maailmanjärjestys syntyy, pyritään voimapolitiikalla vaikuttamaan muiden valtioiden suvereenisuuteen. Tässä mielessä näemme sotilaallisia interventioita, tavanomaisia sotia ja taloudellisilla keinoilla käytäviä sotia.

Demokratia ei liity suoranaisesti mitenkään tähän tapahtumaketjuun. Sitä on kuitenkin käytetty demokraattisten valtioiden painostuskeinona autoritaaristen valtioiden suvereenisuuteen puuttumisessa.

Helsingin yliopistossa järjestettiin YK:n toimivuutta koskeva seminaari 15.1.2026. Seminaarissa totesin, että YK:n toimivuutta voitaisiin kehittää esimerkiksi lisäämällä turvallisuusneuvoston jäsenistöä yhdellä jäsenellä Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta ja antamalla näille veto-oikeus. Turvallisuusneuvostossa olisi siten viisi pysyvää jäsentä veto-oikeudella, kolme vaihtuvaa jäsentä veto-oikeudella, ja loput olisivat vaihtuvia jäseniä ilman veto-oikeutta. Kun tämänkaltaisia muutoksia on vaikea saada aikaan YK:n organisaatiossa, niin kaikkein tärkeintä olisi nykyisen voimapolitiikan aikana, että jäsenmaat olisivat mahdollisimman suvereeneja. Tämä vähentäisi voimapolitiikan käyttöä lähes kaikkiin konfliktitilanteisiin. Demokratia ja autoritäärisyys ovat hallintomalleja, eikä niillä tulisi olla mitään painostuselementtejä YK-järjestelmässä.

Demokratioiden rauhanomaisuus on kyseenalaistettu

Neuvostoliiton kaaduttua vuoden 1991 lopussa Suomessa arvioitiin naivisti, että nyt ovat sodat loppuneet. Kaikista tulisi demokraatteja ja uusia demokraattisia valtioita syntyisi, eivätkä demokraattiset valtiot kävisi sotia. Aika nopeasti tämä illuusio kärsi haaksirikon, kun demokraattiset valtiot alkoivat käydä sotia autoritäärisesti hallittuja valtioita vastaan tarkoituksella muuttaa niiden hallintomallit demokraattisiksi. Nyttemmin voidaan tästä harhaluulosta viedä loputkin kaatopaikalle. On osoittanut, että demokraattiset valtiot voivat käydä sotia, joko aseellisia tai taloudellisia, myös toisia demokraattisia valtioita vastaan.

Lännen asearsenaalissa on pitkään ollut talouspakotteet autokraattisesti hallittuja valtioita vastaan. Tämä on ollut mahdollista dollarin avulla. Dollarin vahva asema maailman valuuttana tekee kaikki muut maat haavoittuviksi amerikkalaisten pakotteiden kautta. Amerikkalaiset pyrkivät pakotteilla kaatamaan vastustajan valuutan. Sitä seuraa pankkijärjestelmän tuhoaminen. Tässä vaiheessa tuonti vaikeutuu ja ihmiset saadaan kaduille mielenosoitukseen. Finaalissa vastustajan hallinto kaatuu ja amerikkalaiset vaihtavat hallituksen mieleisekseen.

Euroopan ongelma

Läntisellä Euroopalla ei ole itsellään tuollaisia voimakeinoja, mutta eurooppalaisten pakotteet ovat taloudellisen sodankäynnin muoto, koska ne ovat vaikuttavia amerikkalaisten pakotteiden kylkiäisinä. Nyt kun amerikkalaiset ovat alkaneet soveltaa pakotteita myös läntisen Euroopan valtioihin, niin Euroopalta häviää pakotteiden destruktiivinen voima. Yhdessä tämä tosiasia eurooppalaisten valtioiden heikon suvereenisuuden ohella saa aikaan heikon Euroopan.

Ensin investoidaan kaikki päätäntävalta Yhdysvalloille, ja kun kumartelukaan ei auta, niin nyt jonotetaan Kiinan pääkaupunkiin, jotta sieltä saataisiin jotakin tasapainoa amerikkalaisten uhittelulle. Läntisellä Euroopalla, lukuun ottamatta joitakin omia etujaan ajaneita valtioita, ei ole edes poliittisia suhteita Venäjään, ja kauhuskenaariona esitetään, että Venäjä valloittaa koko Euroopan. Siten Eurooppa on päättänyt, että Euroopan mielestä voimapolitiikkaa harjoittavan Venäjän kautta ei ole saatavissa mitään tasapainoelementtiä maailmanpolitiikassa. Syypäitä tähän Euroopan heikkouteen eivät ole venäläiset, kiinalaiset eivätkä edes amerikkalaiset.

Eurooppalaiset valtiojohtajat voisivat katsoa peiliin todetakseen, miten itse luodut uhkakuvat toimivat tehokkaasti näitä maita vastaan. Itsensä pelotelleet eurooppalaiset ovat altistuneet Yhdysvaltojen painostukselle ja yrittävät nyt rimpuilla irti tuosta otteesta.

Mistä Eurooppa sitten saisi voimaa. Auttaa tietenkin, jos Euroopan unioni kykenee neuvottelemaan hyviä kauppasopimuksia. Hyvä kauppasopimus ei kuitenkaan ole sellainen, jonka johdosta EU-maat maksavat tulleja ja vastapuoli ei maksa mitään tulleja. Tämän formulan ymmärtämiseen ei tarvita valtiomiestaitoja. Talonpoikaisjärkikin sen jo sanoo. Vakava puute on eurooppalaisten valtioiden heikko suvereenisuus varsinkin Yhdysvaltoihin nähden.

Euroopan unioni ei ole suvereeni valtio eikä sille voida suoda suvereenisuutta. Sille voidaan kuitenkin rakentaa auktoriteetti. Euroopan valtioiden pyrkimys saada aikaan läntinen, demokraattisten valtioiden hegemonia yhdessä Yhdysvaltain kanssa, on tuottanut Euroopassa sen vaikutuksen, jota on haettu, kun on painostettu autoritäärisesti hallittuja valtioita. Taloudellinen ja aseellinen osallistuminen suurten välienselvittelyyn on tuottanut Euroopassa taloudellisia vaikeuksia ja nostanut ns. populistisia puolueita puolustamaan kansalaisten etuja. Parlamentit ovat sotajalalla hallituksia vastaan, ja samalla Euroopan valtioiden sisäinen koheesio on alkanut murtua. Yrittäessään eristää Venäjä ja Kiina maailmantaloudesta Eurooppa on itse joutunut sivuraiteille ja Euroopan maiden teollinen pohja ja taloudellinen tilanne on heikkenemässä hyvää vauhtia. Velkataakka roikkuu monen valtion päällä eikä parannuskeinoja ole näkyvissä.

Demokraattisten valtioiden aggressiivinen politiikka Kiinaa ja Venäjää vastaan on muuttanut niiden hallintomalleja autoritäärisempään suuntaan. Läntisten demokratioiden oma sisäinen tilanne ei ole ollut vaikuttamatta myös näiden maiden demokraattisiin systeemeihin. Melkein kaikissa Euroopan maissa, puhumattakaan Yhdysvalloista, on näkyvissä hallitusten pyrkimys hakea toimintavapautta autoritääristen keinojen avulla. Suomessakin on esitetty yksimielisyyden aikaansaamiseksi lainsäädännöllisiä keinoja.

Suvereenisuus on tärkeä asia

Niin kuin totesin Yhdistyneiden kansakuntien osalta, niin jäsenvaltioiden suvereenisuus on avain vahvempaan YK:hon. Sama pätee Euroopan unioniin. Euroopan unioni on vahva, jos sen jäsenvaltiot ovat suvereeneja siinä määrin, että ne voivat puolustaa omia intressejään ensinnäkin Euroopan unionin sisällä ja sitten Euroopan unionin ulkosuhteissa. Euroopan valtioiden eikä myöskään Euroopan unionin intresseissä ei ole maailmanvalloitus vaan kohtuullisen aseman saaminen uudessa maailmanjärjestyksessä niin sivistyksellisesti, taloudellisesti, poliittisesti kuin myös sotilaallisesti. Se ei voi onnistua ilman omasta päätösvallasta kiinnipitämistä.

Mikäli Euroopan unionin jäsenvaltiot kykenisivät vahvistamaan omaehtoista eikä toisten takuilla keikkuvaa suvereenisuutta, se edellyttäisi suurvaltasuhteiden harmonisointia. Tämän toteutuessa Eurooppa voisi alkaa avata lukkiutuneita suhteitaan suurvaltakokonaisuuteen. Suurvaltasuhteiden harmonisointi tapahtuu vain ja ainoastaan siten, että suurvallat alkavat keskustella keskenään, ja se taas on mahdollista, jos kansainväliselle diplomatialle annetaan uusi mahdollisuus. Valtion päämiesten keskinäiset ja parhaimmillaankin vahvasti improvisoidut kohtaamiset ja tekstiviestien varassa toimiminen on johtanut valtiotason suhteiden täydelliseen epävakauteen.

Siten suurvaltain oma suvereenisuus ja mahdollisen tajuaminen niin politiikan kuin aseellisen toiminnan piirissä edellyttää diplomatian uuskäyttöä. Samaa voisi sanoa muillekin maille ja varsinkin Euroopan unionin jäsenmaille. Länsi-Euroopan mailla on paljolti erilaisia intressejä verrattuna itäisen Euroopan maihin. Kaikkien intressejä tulisi kuunnella ja ne tulisi kompromisseissa ottaa huomioon. Nythän Itä-Eurooppaa painostetaan hyväksymään läntisen Euroopan edut. Ja jos näin ei käy, niin itäisen Euroopan valtiot jätetään sivuun päätöksiä tehtäessä.

Halukkaiden koalitio on esimerkki siitä, että diplomatialle ei ole annettu tilaisuutta Euroopan unionin käytännöissä. Tuloksena on hajonnut yhteisö, jonka auktoriteetti on osittain mennyt. Onkin nähty, että halukkaiden koalitio on pakonomainen siksi, että Englanti saataisiin osaksi EU:n päätöksentekoa. Jos näin on meneteltävä, niin hajaannus tulee jatkumaan ja EU:n jäsenvaltioiden suvereenisuus tulee kärsimään. Diplomatialla voitaisiin hoitaa myös EU:n ja brittien väliset suhteet siten, että hajaannusta ei syntyisi.

Läntinen Eurooppa hakee uutta alkua Kiina-suhteilleen. Vielä tärkeämpää on avata vähitellen suhteet Venäjään. Suomen ja Venäjän raja on kiinni, eikä maiden välillä ole poliittisia suhteita. Siitä kärsivät molemmat maat mutta ennen kaikkea Suomi, jonka omaehtoinen suvereniteetti on erittäin heikko. Suomen turvallisuus on rakennettu Yhdysvaltojen varaan. Kun se ei toimi täysimääräisesti, olisi nyt diplomatian vuoro myös Suomen ja Venäjän keskinäisissä suhteissa. Suomen suvereniteetti tarvitsee harmoniaa ympäröivään maailmaan ja sitähän myös Yhdysvaltain uusi strategia peräänkuuluttaa.

Espoossa 28.1.2026

Heikki Talvitie

Erikoislähettiläs