Charles Kupchan: ”21. vuosisadan todellinen haaste on hallita surffaillessa ideologisilla jakolinjoilla”
L’Echo 29.9.2024: Charles Kupchan: "Le vrai défi du XXIᵉ siècle est de gouverner en surfant sur les divisions idéologiques" | L'Echo (lecho.be)
Haastattelu: Silvia Benedetti
Käännös: Risto Volanen
"Trumpilla ei ole mitään intressiä riidellä lopullisesti Euroopan kanssa. Kaikista aiejulistuksistaan huolimatta hän ei lähde Natosta", sanoo Charles Kupchan.
Charles Kupchan määrittelee itsensä mielellään "liberaaliksi realistiksi". Ja juuri tämän selkeän, terävän, mutta aina hyväntahtoisen lähestymistavan vuoksi hänet on aiemmin valittu neuvomaan Yhdysvaltain presidenttejä Bill Clintonia ja Barack Obamaa ulkoasioissa. Tänään tämä Georgetownin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori ja Council on Foreign Relationsin vanhempi tutkija osoittaa huolensa maailmasta, joka on täydessä muodonmuutoksessa.
Sanoitte juuri, että Ukrainan on tullut aika "harkita uudelleen strategiaansa". Mitä tuo tarkoittaa?
Tämä sota päättyy neuvottelupöydän ääressä, ei taistelukentällä. Ukrainalla tai Venäjällä ei näytä olevan sotilaallista kapasiteettia vastustajan voittamiseen. Venäläiset voivat ylpeillä numeerisesta paremmuudesta suuremman väestönsä ja vahvan puolustusteollisuuden vuoksi. Kiovalla on lännen tuki, mutta sillä ei ole sotilaita ja se on ymmärrettävästi uupumassa. Olemme pysähdyksissä.
Mitä pitäisi tehdä?
Ukrainaa kehotetaan liittolaistensa avulla rakentamaan todellisia puolustuslinjoja Venäjän etenemisen estämiseksi ja muuttamaan vapaana pysynyt kansallinen alue "menestystarinaksi". On välttämätöntä perustaa ilmapuolustusjärjestelmä, rakentaa uudelleen talousrakenne, avata uudelleen Mustanmeren laivareitit... Kaikki tämä edellyttää aselepoa. Volodymyr Zelenskyi on ymmärtänyt tämän: ennen Ukrainan maahyökkäystä Kurskin alueelle viestintäkanavat Kiovan ja Moskovan välillä oli palautettu. Jos Vladimir Putin kuitenkin kieltäytyy neuvottelemasta, hän tuomitsee itsensä vielä kohtalokkaampaan eristykseen.
Putin näyttää odottavan innolla Donald Trumpin paluuta Valkoiseen taloon ratkaisemaan "Ukrainan kysymys". Mutta mitä tapahtuu, jos Kamala Harris voittaa vaalit?
Vain yksi asia on varma: Ukraina ei voi hyötyä lännen tuesta loputtomiin. Varmaa on, että jos Trump voittaisi marraskuussa, Yhdysvaltain apu Kiovalle vähenisi. Saksa puolestaan on jo ilmoittanut vähentävänsä Kiovan rahoitusta. Tietenkin, jos Harris voittaisi vaalit, jatkuvuuden politiikka olisi ensisijalla enemmän kuin sen murtuminen. Mutta vaikka Joe Biden on Valkoisessa talossa, republikaanien hallitsema Yhdysvaltain kongressi on lykännyt useilla kuukausilla uuden avun lähettämistä Kiovaan...
Muistutatte meitä jatkuvasti siitä, että Venäjä ei koskaan hyväksy Ukrainan mahdollista Nato-jäsenyyttä...
Minun on myönnettävä, etten ole koskaan ollut Naton laajentumisen suuri kannattaja. Kun työskentelin Valkoisessa talossa presidentti Clintonin aikana, neuvoin olemaan lähtemättä sille tielle. Ja minä hävisin. Tietenkin, jos olisin puolalainen tai Baltian maiden kansalainen, olisin ikionnellinen voidessani hyötyä Atlantin liiton suojelusta... Mutta tämä eteneminen itään on luonut vieraantumisen ja piirityksen tunteen venäläisten mielissä. Vaikka yritys olisi kivulias, meidän on yritettävä tulkita näitä käsityksiä. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin oikeuta Venäjän katastrofaalista hyökkäystä Ukrainaan, joka ansaitsee kaiken kunnioituksemme ja suojelumme ja jonka pitäisi optimoida resurssinsa liittyäkseen nopeasti EU:hun Naton sijaan.
Länsimaiden johtajat ovat johdonmukaisesti kieltäytyneet neuvottelemasta Putinin kanssa. Onko tämä moraalisesti ja strategisesti oikea päätös vai kohtalokas virhe?
Kieltäytyminen olemasta missään tekemisissä Putinin kanssa on ymmärrettävää. Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut hänestä pidätysmääräyksen, hän on määrännyt järjestelmällisiä hyökkäyksiä siviilejä vastaan... Ukrainan sota on kuitenkin vaarallisin strateginen episodi Kuuban ohjuskriisin jälkeen, ellei absoluuttisesti riskialttein. Vuoropuhelu on siis käynnistettävä uudelleen. Israelin ja Egyptin välille ei olisi koskaan tullut rauhaa, jos Anwar Sadat ja Menachem Begin eivät olisi neuvotelleet, ja kylmä sota ei olisi koskaan päättynyt, jos Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov eivät olisi rohkeasti tehneet samaa.
Onko menneisyyden suuren diplomatian aikakausi peruuttamattomasti ohi?
Ukrainan konflikti edustaa vaarallista geopoliittista jakolinjaa, joka on johtanut vetäytymiseen. Mutta jokaisessa leirissä on tehty paljon diplomaattista työtä. Biden ja Eurooppa ovat onnistuneet rakentamaan vahvan ja määrätietoisen Ukraina-myönteisen koalition. Toisaalta venäläiset ja kiinalaiset ovat perustaneet ennennäkemättömän diplomaattisen liiton. Pelkään kuitenkin, että Washington tekee virheen jakaessaan maailman demokratioihin ja autokratioihin. 2100-luvun todellinen haaste on itse asiassa hallita surffaten ideologisilla jakolinjoilla. Ilmastonmuutoksen, ydinaseiden leviämisen, elintarviketurvan tai köyhyyden kaltaisissa kysymyksissä on välttämätöntä, että maailman johtajat tekevät yhteistyötä.
Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen jälkeen "globaalin etelän" maat eivät ole halunneet ottaa kantaa. Näyttävätkö he vihdoinkin virallisesti, kenelle he ovat uskollisia?
He eivät koskaan tule tekemään sitä. He ovat liian älykkäitä tekemään valinnan. Kylmän sodan aikana kolmannen maailman maat yhdistivät usein voimansa jommankumman osapuolen kanssa. Ne haluavat nyt yksinkertaisesti seurata omia etujaan. Otetaan esimerkiksi Intia: Narendra Modi saapui Washingtoniin täysin kunnianosoituksin. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän oli Moskovassa Putinin rinnalla, sitten Kiovassa Zelenskyin kutsumana... Intia, Brasilia, Saudi-Arabia, Turkki ja Indonesia kutsuvat itseään jonain päivänä Yhdysvaltojen parhaiksi ystäviksi, vain vannoakseen seuraavana päivänä ikuisen ystävyyden Pekingiin. Nämä kansakunnat ovat siirtyneet liittoutumattomuuden strategiasta moniliittolaisuuden strategiaan.
Trump näkee kansainvälisen politiikan eräänlaisena taistelukenttänä. Eikö hän ole paradoksaalisesti parhaiten varustautunut johtamaan Venäjän ja Kiinan kaltaisia valtoja, jotka hänen laillaan uskovat, että valta ja väkivalta ovat usein synonyymejä?
Rukoilen joka päivä, ettei Trump palaa Valkoiseen taloon. Hänen "Amerikka ensin" -politiikassaan on kuitenkin näkökohtia, jotka ovat järkeviä, erityisesti kaupallisella tasolla. Hän on johtaja, joka on usein aliarvostettu, varmasti vaarallinen, mutta taitava. Ja kyllä, hän hallitsee lännen vihollisia kiistattomalla käytännönläheisyydellä. Mutta hän menee liian pitkälle, hän loukkaa liittoutuneiden maiden johtajia ja kannattaa näkemystä kansainvälisistä suhteista, joka vie meidät traagisesti takaisin 19. vuosisadalle.
Intialaisen äidin, jamaikalaisen isän ja juutalaisen aviomiehen Kamala Harris ilmentää amerikkalaisen monikulttuurisuuden ydintä. Millaista Amerikkaa Trump edustaa?
Monin tavoin hänen "Make America great again" tarkoittaa: "Tee Amerikasta jälleen valkoinen". Hän vietteli ja rauhoitteli tätä valkoista väestönosaa, josta tulisi pian vähemmistö Yhdysvalloissa. Samoin maamme esitetään usein suurena maahanmuuttovaltiona. Historiaamme leimaavat kuitenkin todellisuudessa lukemattomat pelon ja vetäytymisen jaksot, joiden aikana valkoiset, anglosaksiset ja protestanttiset amerikkalaiset tunsivat tarvetta suojella itseään toisilta: aasialaisilta, mustilta, katolilaisilta ja juutalaisilta... Tässä mielessä Harris edustaa huomisen Amerikkaa, ja Trump ilmentää menneisyyden Amerikkaa.
Jos Trump valittaisiin uudelleen, mitä tapahtuisi Euroopalle? Hylkääkö amerikkalainen "isoveli" sen vihollistensa ruokahalun edessä?
Trumpilla ei ole mitään intressiä riidellä lopullisesti Euroopan kanssa. Kaikista aiejulistuksistaan huolimatta hän ei jätä Natoa. Olen paljon enemmän huolissani siitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, jos Trump palaa Valkoiseen taloon. Älkäämme unohtako, että 42 prosenttia amerikkalaisista äänestäjistä on valkoisia ja ilman yliopistokoulutusta: kansalaisia, jotka tuntevat itsensä hauraiksi, viranomaisten hylkäämiksi ja talousjärjestelmän hylkäämiksi, ihmisiksi. He äänestävät Trumpia. Muutama luku teille: Neljäkymmentä vuotta sitten ei-korkeakoulutettu henkilö saattoi pyrkiä General Motorsin työntekijäksi ansaitsemaan 33 dollaria tunnissa. Nykyään vastaava ei-valmistunut työskentelee Walmartissa, Amazonissa tai McDonald'sissa ja ansaitsee vain 13 dollaria tunnissa. Laskelma, joka on vapauttanut ennennäkemättömän vihan...
Millä seurauksilla?
Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana, ensimmäistä kertaa elämässäni, koin eräänlaista eksistentiaalista pelkoa. En enää tunnistanut maata, jonka isovanhempani olivat valinneet paetakseen Itä-Euroopan pogromeja. Pelkään kuitenkin, että jos hänet valittaisiin uudelleen, Trump aiheuttaisi korjaamatonta vahinkoa kansalliselle yhteiskuntarakenteelle, kansakuntamme demokraattiselle perustalle. Ulkomailla historiallisten liittolaistemme olisi pakko määritellä uudelleen poliittiset strategiansa, joskus perustamalla kumppanuuksia, joita aiemmin pidettiin mahdottomina.