Kevätseminaari 30.3.2023

Suomen Geopoliittinen Seura järjesti Helsingin yliopistolla 30.3.2023 seminaarin, jonka teemana oli Venäjän–Ukrainan sodan geopoliittiset näkökohdat. Osallistujia oli 40 henkeä. Ohjelmassa oli kaksi alustusta, joita seurasi vilkas keskustelu.

VTT Timo Hellenbergin alustus Sotaan johtanut kehitys Ukrainassa ja ajankohtainen tilanne käsitteli historian ymmärtämisen merkitystä nykytilanteen ennustamisessa ja ennakoinnissa.

Hellenberg korosti, että Ukraina ja Venäjä ovat kaksi maata, jotka ovat sidoksissa toisiinsa vahvojen historiallisten, uskonnollisten ja kulttuuristen siteiden kautta. Perheet Harkovasta Hersoniin ovat usein voimakkaasti kietoutuneet toisiinsa yhteisten slaavilaisten juurien kanssa. Rajan ylitse on käyty vieraissa sekä töissä puolin ja toisin kuten Pohjoismaiden välillä.

Ymmärtääkseen, mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, on välttämättä perehdyttävä 1 300 vuoden historiaan. Molemmat maat, sekä Venäjä että Ukraina, jäljittävät alkunsa samaan keskiaikaiseen valtakuntaan, nimeltään Kyivan Rus. Sen perusti 800-luvulla joukko viikinkejä eli varangialaisia. Kiovan Venäjä ulottui nykyiseen Venäjään ja Ukrainaan, ja sen kansa, slaavit, ovat nykypäivän venäläisten ja ukrainalaisten esi-isiä. Sen muinainen pääkaupunki oli Kiovan kaupunki. Moskova, nykyisen Venäjän pääkaupunki, oli myös osa Kiovan Venäjää. Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin – ja 37 miljoonan väkiluvullaan seitsemänneksi suurin valtio. Ja karttaan kannattaa suomalaistenkin katsoa: Kiovaan suora lento Helsingistä vie vajaan kaksi tuntia. Ukraina on rajamaa, ja sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Euroopan unionin ja Venäjän välissä.

Hellenberg huomautti, että Ukraina on ollut olemassa nykyisten rajojen sisällä vasta toisen maailmansodan jälkeen. Krimin niemimaa liitettiin Ukrainan yhteyteen vasta 1954 neuvostojohdon aloitteesta juhlistamaan kansojen välistä yhteyttä – tätä päätöstä lienee kaduttu useampaan kertaan. Kolme Länsi-Ukrainan aluetta – Lviv, Ivano-Frankivsk ja Ternopil liitettiin Neuvostoliittoon vasta toisen maailmansodan jälkeen kuuluttuaan aiemmin Puolaan ja vielä aiemmin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaan. Myös Karpaattien vuoriston kupeessa sijaitseva Transkarpatia liitettiin Neuvostoliittoon vasta noihin aikoihin. Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta naapureidensa tavoin vuonna 1991.

Hellenberg korosti, että siinä missä maan itä- ja eteläosat ovat vahvasti venäjänkielistä ja Venäjään läheisemmässä yhteydessä olevaa asutusta, niin maan länsi- ja pohjoisosat ovat Puolaan ja Keski-Eurooppaan liitoksissa olevia alueita. Tästä on syntynyt jännitteitä maan itsenäisyyden aikana. Kiova on pääosin venäjänkielinen kaupunki, mitä harvempi äänessä ollut analyytikko on ymmärtänyt.

Suomen tavoin Ukraina on rajamaa. Molemmat ovat olleet Venäjän keisarikunnan autonomisia alueita ennen itsenäisyyttään. Toisaalta siinä missä Suomen autonomia jatkui toista sataa vuotta ja päättyi itsenäisyyteen vuonna 1917, Ukraina liittyi Neuvostoliittoon vuonna 1922. Suomen ja Ukrainan historialliset kohtaamiset kulminoituvat Poltavan taisteluun 1709 ja Raatteen tielle 1940.

Esityksessä kuvattiin laajasti, miten Ukrainassa syksyllä 2013 alkaneen konfliktin juuret olivat syvällä maan geopoliittisessa ja väestörakenteellisessa järjestelmässä. Länsiosat ovat entistä Itävaltaa ja Puolaa, ja niillä on taas paljon suoraa yhteistoimintaa yritysten ja yliopistojen kanssa. Toisaalta idässä ja etelässä maa on pitkälti neuvostoperinteistä ja teollisuus huomattavalta osin vanhentutta raskasta teollisuutta, jolla ei ole voitu kilpailla lännen markkinoilla. Edelleen esityksessä kuvattiin, miten käynnissä olevan kriisin ja sittemmin sodan juuret ovat 2010-luvun alussa, jolloin presidentti Janukovitsh palasi valtaan ja parlamentaarisen järjestelmän muutos käynnistyi yhä presidenttikeskeisempään malliin.

Hellenberg kysyi esityksessään, olisiko Ukrainan Maidan-kriisi vielä voitu ratkaista rauhanomaisesti? Hänestä on ehdottoman tärkeää kiinnittää huomiota lännen (EU:n) hapuiluun kahdessa ratkaisevassa vaiheessa: Ensiksi Ukrainalle alkuvuodesta 2013 tarjotun sekavan 15 miljardin euron rahoituspaketin osalta sekä toiseksi kriisin kärjistyttyä aseiden käytön asteelle perjantaina 21. helmikuuta 2014. Silloin torikokous kaatoi opposition edustajan Vitaly Klitshkon esittelemän neuvottelusopimuksen, jota oli valmisteltu parin päivän ajan Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministereiden ja presidentti Janukovitshin välisissä neuvotteluissa.

Hellenbergin mukaan puheet EU assosiaatiosta tai peräti EU-jäsenyydestä, johon eräät EU-maat ja jopa komission virkamiehet kuten Van Rompoy ja Fuele olivat sortuneet viittaamaan, tulisi käsitellä jälkeenpäin uudelleen ja tehdä siitä omaa riippumatonta tutkimusta. Mikä sitten on Euroopan unionin vastuu Ukrainan tapahtumista? Mikä on Venäjän vastuu? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

VTT Pekka Visurin alustuksessa Ukrainan sodan geopoliittiset vaikutukset tarkasteltiin ensiksi kylmän sodan päätösvaiheisiin liittyviä asetelmia ja tapahtumia, joilla on ollut vaikutuksia Ukrainan tilanteen kärjistymiseen sodaksi ja laajemminkin idän ja lännen konfliktiksi. Aiheesta tehty laajempi artikkeli julkaistaan erikseen geopoliittisen seuran sisvustolla.

Kylmä sota alkoi Euroopassa noin 1947 mutta levisi Aasiaan, kun Korean sota alkoi kesäkuussa 1950. Siellä käytiin sitten tuhoisia sotia erityisesti Vietnamissa ja myöhemmin Lähi-idässä, kun taas Euroopassa konfliktin osapuolet eivät halunneet tai uskaltaneen aloittaa sotatoimia, joissa hyvin todennäköisesti olisi käytetty ydinaseita. Tällä hetkellä kehitys on kääntynyt päinvastaiseksi: Euroopassa soditaan, samalla kun Aasiassa on ollut suhteellisen rauhallista.

Kylmän sodan rintamat. Lähde: Zbigniew Brzezinski (1986)

Euroopassa vastakkain oli suuret asevoimat. Itä- ja Länsi-Saksan rajan molemmin puolin oli Natolla ja Varsovan liitolla jatkuvasti taisteluvalmiina miljoona sotilasta aseistuksenaan tuhansittain panssarivaunuja ja sadoittain ydinaseita. Tasapainon ja ydinasepelotteen johdosta tilannetta luonnehdittiin vakaaksi mutta vaaralliseksi. asetelmaa rauhoitti kuitenkin se, että molemmilla sivustoilla laajat puolueettomien maiden alueet erottivat sotilasliittoja toisistaan. Saksassa ihmiset 1980-luvun alussa olivat jo lopen kyllästyneitä siihen, että heidän maassaan oli satoja tuhansia ulkomaisia sotilaita, joiden tekemisiin he eivät voineet vaikuttaa millään lailla.

Sotilasliitot ja asevoimien vahvuudet 1973. Wikipedia.

Kylmä sota päättyi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen johtajien sopimuksiin ydinaseiden poistamisesta ja tavanomaisen aseistuksen rajoittamisesta sekä samalla Saksan yhdistymiseen rauhanomaisesti. Siinä yhteydessä käytiin myös neuvotteluja Saksan asemasta, jolloin päätökseksi tuli, että yhdistynyt Saksa voi pysyä Naton jäsenmaana, mutta sotilasliiton toimintoja ei uloteta Itä-Saksan alueelle. Neuvostoliitolle lupailtiin keskusteluissa, ettei Natoa muutenkaan laajenneta itään, mutta siitä ei tehty sopimusta.

Neuvostoliiton hajotessa vuoden 1991 lopulla itsenäistyneet neuvostotasavallat perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) hallinnoimaan omaisuuden jakoa ja rajakysymyksiä. Erityisenä ongelmana olivat kansallisuuskysymykset, joiden mittakaavaa valaisee tieto, että Venäjän federaation rajojen ulkopuolelle jäi 25 miljoonaa venäläistä ja heistä 12 miljoonaa asui itsenäistyneen Ukrainan alueella. Ukrainan rajoilla tilanne pysyi kuitenkin rauhallisena, mutta Kaukasiassa taisteltiin monin paikoin ja taistelut jatkuvat edelleen.

Neuvostoliiton hajoaminen: IVY, sopimus 8.12.1991. Wikipedia.

Kun sitten Natoa 1990-luvun lopulla kuitenkin ryhdyttiin laajentamaan itään, Neuvostoliiton kanssa sovittiin, ettei Naton vakinaisia tukikohtia sijoiteta uusiin jäsenmaihin ja että yhteisessä neuvostossa sovitaan käytännön kysymyksistä. Erimielisyyksiä lännen ja Venäjän välille alkoi kuitenkin nousta monista asioista, muun muassa suhtautumista Jugoslavian ja Lähi-idän sotiin. Naton itälaajentumisen jatkuessa 2000-luvun alkuvuosina Venäjä protestoi erityisesti Ukrainalle ja Georgialle annettuja jäsenyyslupauksia vastaan.

Lopulta Ukrainan kriisin kärjistyminen syksystä 2013 alkaen johti Venäjän ja lännen pahentuvaan välirikkoon. Helmikuu lopulla kansannousu pakotti Ukraina presidentti Janukovitshin pakemaan ulkomaille, minkä jälkeen Krimillä ja Itä-Ukrainassa alkoi kapinointi Kiovan hallitusta vastaan.

Yhdysvaltalaisen analyysilaitoksen Stratforin raportissa 5.2.2015 osapuolten näkemyseroista todettiin muun muassa: ”Lännessä katsotaan, että konflikti syntyi Venäjän liitettyä Krimin itseensä ja tuettua Itä-Ukrainan separatisteja, mitkä olivat laittomia ja epäoikeutettuja vastauksia länsimaiden mielestä demokraattiseen vallankumoukseen Kiovassa helmikuussa 2014… Venäjä puolestaan katsoo kansannousun helmikuussa 2014 olleen lännen ohjaama vallankaappaus. Siksi Krimin liittäminen Venäjään ja kansannousu itäisessä Ukrainassa olivat oikeutettuja reaktioita lännen aikaansaamaan, Venäjän eristämiseen ja heikentämiseen tähtäävään konfliktiin, ja vastatoimilla on merkittävän vahva paikallisen väestön tuki.”

Taistelut Itä-Ukrainassa saatiin välillä rauhoittumaan aselevolla, jota ETYJ ryhtyi valvomaan. Poliittista ratkaisua varten tehtiin keskeisten EU-maiden välittämänä Minskin sopimus, mutta sen toteuttaminen lopulta epäonnistui.

Ukraina alkoi lännen tuella vahvistaa asevoimiaan, ja Venäjä puolestaan keskitti uusia joukkoja etelään Ukrainan vastaiselle rajalle. Venäjä vaati, että Ukrainan pitäisi pysyä puolueettomana, mutta lännessä ei siihen suostuttu. Vuoden 2021 lopulla Venäjä keskitti lisäjoukkoja Ukrainan rajoille vaatimustensa tueksi, mutta mitään neuvotteluja tilanteen rauhoittamiseksi ei saatu aikaan.

Venäjä aloitti 24.2.2022 yllättäen hyökkäyksen Ukrainan pakottamiseksi suostumaan muun muassa vaatimuksiin puolueettomuudesta ja luopumaan vaatimuksista Krimin ja Itä-Ukrainan alueiden hallintaan. Hyökkäys Kiovaan epäonnistui, mutta etelässä Mustanmeren rannikolla venäläiset valtasivat nopeasti suuria alueita. Sen sijaan aselepolinjalla Donbasin alueella ei merkittäviä hyökkäyksiä toistaiseksi tehty. Lännen puolelta vastattiin laajamittaisilla talouspakotteilla, ja voitiin jo hyvällä syyllä puhua ”totaalisesta taloussodasta” Venäjää vastaan.

Venäjän hyökkäykseen lähettämät joukot olivat verraten heikkoja, noin 170 000 sotilasta, ja ne joutuivatkin pian vetäytymään Kiovan suunnalta sekä syksymmällä myös Harkovan suunnalta ja etelässä Dnjeprin länsipuolisilta alueita. Talven kuluessa Venäjä kuitenkin jatkoi hyökkäyksiä, nyt Donbasin alueella. Läntinen aseapu alkoi vähitellen voimistua, ja Ukrainan puolustus on nojannut siihen voimakkaasti. Yhdysvallat liittolaisineen on varonut suoraa puuttumista sotaan omilla joukoillaan, jotta ei syntyisi sotatilannetta Venäjää vastaan. Talvella 2023 sotatoimet Donbasin rintamilla saivat selvästi kulutussodan luonteen muistuttaen tilannetta ensimmäisen maailmansodan aikaan länsirintamalla.

Ukrainan sodan pitkittyessä Kiina on laajentanut taloussuhteitaan Venäjälle mutta ei ole tehnyt aseellista interventiota tai antanut Venäjälle aseita. Toisaalta Venäjä on tullut toimeen ilman aseapuakin saatettuaan taloutensa sotatuotantoon pystyväksi. Hyvin merkittävä tapahtuma oli Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierailu Moskovassa maaliskuussa 2023. Siinä yhteydessä hän jyrkensi puheitaan länsimaita vastaan syyttäen niitä Kiinan saartamisesta ja taloudellisista painostustoimista. Vierailu vahvisti käsitystä Kiinan ja Venäjän poliittisten ja taloussuhteiden lähentymisestä, jolloin on arvioitu Venäjän myös joutuneen yhä suurempaan riippuvuussuhteeseen Kiinasta.

Jo ennen matkaansa presidentti Xi julkisti Kiinan 12 kohdan ohjelman Ukrainan sodan lopettamiseksi. Se torjuttiin lännessä suoralta kädeltä, mutta ”etelän” valtioissa ohjelma on saanut runsaasti kannatusta. Myöskään Ukrainan presidentti ei ole torjunut Kiinan toimintaa mahdollisena välittäjänä ja on pitänyt suotavana läheisten taloussuhteiden jatkamista Kiinan kanssa.

Suuri osa maailman valtioista, väestöltään noin kaksi kolmasosaa maailman väkiluvusta ja tuotantokyvyltään noin puolet, ei ole liittynyt lännen talouspakotteisiin Venäjää vastaan. Niin sanotut BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) ovat tiivistäneet keskinäistä yhteistyötään merkittävästi viime vuoden aikana. Kiina on ollut aktiivinen myös arabimaiden välisten kiistojen sovittelijana, näyttävimpänä tapahtumana diplomaattisuhteiden solmiminen Saudi-Arabian ja Iranin välille.

Aivan viime aikoina on ollut havaittavissa, että Yhdysvallat ja EU ovat menettäneet asemiaan Afrikassa ja Lähi-idässä. Kiina, Intia, Iran ja Turkki ovat hyötyneet selvästi Ukrainan sodasta, koska ne ovat lisänneet energian tuontia Venäjältä edulliseen hintaan korvaten Venäjän EU-maihin vähentyneen energianviennin. Toisaalta Yhdysvallat on laajentanut Kiinaan kohdistettuja talouspakotteita erityisesti korkean teknologian vientikielloilla.

Taustalla länsimaiden sekä Kiinan välisessä kiistassa on myös poliittinen prosessi, jonka puitteissa toisen maailmansodan jälkeen vapautuneet siirtomaat pyrkivät katkomaan riippuvuuksiaan entisiin siirtomaaisäntiinsä. Tätä voi nimittää siirtomaiden vapautumisen toiseksi aalloksi, ja sillä on suurta merkitystä uudelle voimien ryhmittelylle maailmassa. On kehittynyt ryhmittymä, jossa Kiina ja Venäjä ovat keskeisessä asemassa Euraasian mantereen hallitsijoina. Tässä apuna on Shanghain yhteistyöorganisaatio. Intia ja Iran ovat nyt entistä läheisemmässä yhteistyösuhteessa Kiinan ja Venäjän kanssa, vaikka eivät olekaan suoranaisia liittolaisia. Laaja joukko asukasluvultaan ja taloudeltaan merkittäviä valtioita, esimerkiksi Brasilia, Etelä-Afrikka, Pakistan, Saudi-Arabia, Indonesia ja Egypti, puhumattakaan monista muista Afrikan ja Aasian maista, myötäilevät tämän ryhmittymän tavoitteita.

Euroopan unioni on joutunut jo suuresti kärsimään Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta. Erityisesti pahasti sodan vaikutuksena syntyneet talouspakotteet ja rajoitukset ovat iskeneet Saksaan. Voidaan myös todeta, että monet hahmotelmat ”uudesta Euroopasta” tai Euroopan itsenäisemmästä roolista kansainvälisessä politiikassa ovat romahtaneet. Toisaalta sotilasliitto Naton rintama Venäjää vastaan on tiivistynyt, ja siinä Yhdysvaltojen johtoasemalla on ratkaiseva merkitys. Samalla Naton kontaktipinta Venäjään on kasvanut suuresti, mikä lisää kriisiherkkyyttä myös pohjoisessa, jos Ukrainan sodan vaikutukset leviävät entisestään. Hieman kärjistäen voidaan todeta, että läntinen Eurooppa on jälleen joutunut Yhdysvaltojen holhoukseen hieman samaan tapaan kuin toisen maailmansodan jälkeen. Paljon riippuu nyt siitä, miten Yhdysvaltojen sisäpolitiikka kehittyy ja missä määrin Yhdysvallat jatkaa voimavarojensa ja intressiensä suuntaamista itäisen Aasiaan.

Lopuksi alustuksessa käsiteltiin syitä maailman voimasuhteiden nopeaan muutokseen käyttäen apuna Columbian yliopiston professorin Jeffrey Sachsin esitelmää 2.3.2023. Hän kuvasi Pohjois-Atlantin valtioiden ja Aasian välistä voimasuhteiden kehitystä todeten, että vielä 1800-luvun alkupuolella Aasian tuotantokyy oli suurempi, mutta seuraavan sadan vuoden aikana se jäi selvästi jälkeen. Aasia on kuitenkin merkittävästi voimistunut 1900-luvun lopulla ja ohittanut 2000-luvulla jo tuotannon määrässä Pohjois-Atlantin valtiot. Sachs suositteli tehostamaan toimia Ukrainan sodan päättämiseksi, jotta tuhot ja niiden maailmanlaajuiset talousvaikutukset eivät kasvaisi sietämättömän suuriksi.

The Geopolitics Of a Changing World by Professor Jeffrey Sachs - YouTube

Entisten siirtomaiden voimistumisen syinä Sachsin mukaan ovat olleet ensi sijassa koulutuksen laajentuminen ja tehostuminen itsenäistymisen jälkeen, teknologian hyödyntämisen laajentuminen ja sotilaallisten voimasuhteiden tasoittuminen erityisesti ydinasemonopolien murtumisen vuoksi.

Viimeisimpiä kehitysvaiheita ovat olleet Kiinan tuotantokyvyn kasvu Yhdysvaltoja suuremmaksi noin kymmenen vuotta sitten ja BRICS-maiden taloudellisen voima kasvu G-7 -maita suuremmaksi.

Poimintoja keskustelusta

Timo Hellenbergille kysymys: tuliko Ukrainassa ollessa tunne, että CIA olisi ollut värivallankumouksen takana? Entä kuinka kauan Ukrainan infrastruktuuri voi kestää ilman lännen apua?

Hellenberg: USAn tiedustelu oli kokemukseni mukaan hyvin kartalla tapahtumista, eikä uskonut assosiaatiosopimuksen toteutumiseen syksyllä 2013. Venäjä teki kaksi virhettä: luotti presidentti Janukovitshiin eikä tullut ottamaan tilannetta haltuun vuoden 2014 alussa.

Visuri: Ukrainan hallituksella oli vaikeuksia saada asevoimaa liikkeelle kukistamaan Donbasin kapinaa keväällä 2014. Armeijan upseerit kieltäytyivät aluksi aloittamasta sotaa omia kansalaisiaan ja Venäjää vastaan. Myös liikekannallepanoyritykset aluksi epäonnistuivat.

Kysymys: Mikä on ollut liikkeellepaneva voima parin viime vuosikymmenen tapahtumissa: kansan valta vai voimakas johtaja? Perinteinen demokratia vaatii toisinaan elääkseen voimakkaita otteita.

Visuri: Selkeitä vaiheita vuodesta 2005 eteenpäin: kansannousut aluksi menestyivät. Arabikevätkin menestyi vuonna 2011, mutta sitten tuli Syyriassa sisällisota ja muutaman vuoden kuluttua Venäjän interventio. Egyptissä valtaan noussut hallitus otti kovat otteet käyttöön erityisesti muslimiveljeskuntaa vastaan. Libyassa lännen interventio tuotti laajan sekasorron, josta kärsitään yhä. Viimeisten 10 vuoden aikana mielenosoittajia vastaan on käytetty tarvittaessa raakaa voimaa.

Kommentti: Eliitit hallitsevat aina. Suomen 1917 ja Ukrainan nykyajan tapahtumissa on yhtäläisyyksiä. EU:n ja Venäjän olisi tullut 2013 keskustella Ukrainan tilanteesta. Ennuste: sota loppuu väsymykseen, eikä tehdä rauhansopimusta vaan ehkä aselepo olemassa olevissa asemissa. EU:n vaikutusvalta romahtaa, USA:n ja Kiinan vastaavasti vahvistuu. Venäjä on ajautumassa Kiinan vasalliksi. Suomen asema ei Naton myötä vahvistu.

Hellenberg: EU antoi löysiä lupauksia 10 vuotta sitten. Ukrainan tilanne ei vuonna 2014 ollut kenenkään hallinnassa, vaan oli erilaisia kapinoivia (länsiukrainalaisia) oikeistoryhmittymiä. EU:n välittämän Ukrainan hallituksen ja kapinallisten sopimuksen 21.2.2014 altistaminen Maidanin mielenosoittajille oli käsittämätön teko. Lisäksi toteamus: Suomessa on keskusteltu vain vähän suomalaisten yritysten menetyksistä Ukrainassa.

Visuri: Sodalla on aina taipumus kärjistyä. Ukrainan sota on noudattanut eskalaatioteoriaa: yhden osapuolen toimiin vastataan korottamalla panoksia. Yhdysvalloissa kauhukuvana on ydinsota, mistä syystä avustustoimia rajoitetaan. EU:n rooli on ollut heikko. Kiinan asema vahvistunut. Nyt useita EU-maiden johtajia on matkustamassa Kiinaan keskustelemaan yhteistyöstä.

Kommentti: Valtioiden johtajilta puuttuu nyt dialogikompetensseja eikä oteta seurausvastuuta, joten virheitä toistetaan. Ilman oikeaa tietoa, kompromissivalmiutta ja hyvässä uskossa toimimista ei synny sopimuksia. Haluaako Suomi ottaa jonkinlaisen johtajuuden pohjolassa? Tarvitaan neuvotteluprosessin tarjoamista suurille maille, siis kohtaamismahdollisuuksia.

Hellenberg: Johtajien tulisi matkustaa enemmän. Menetykset sodassa olleet niin suuria, ettei voittajia ole.

Visuri: Ruotsin ja Venäjän välisessä ”Suomen sodassa” 1808 vastapuolien komentajat pitivät yhteyksiä toisiinsa, jolloin muun muassa sovittiin, ettei siviilejä aseisteta, ja niin estettiin tuhoisa sissisota Suomessa. Pitkittyneitä sotia on päätetty neuvotteluilla ennenkin, mutta ensin on pakko luoda neuvottelumekanismit.

Kommentti: On tärkeää perehtyä laajemmin asioiden taustoihin ja vaikutuksiin. Venäjästä oli tulossa Kiinan vasalli jo 2014. BRICS on laajenemassa ja dollarin valtaa vastaan toimitaan. Kaksi kolmasosaa maailmasta on anti-imperialisteja.

Kangaspuro:       Dollarin asema ei heikkene nopeasti, mutta tapahtuu hiljalleen. Saudit käyttävät nyt myös paikallisia valuuttoja. De-dollarisaatio heikentää Yhdysvaltoja ja on Kiinan ja samanhenkisten maiden intresseissä. Venäjä vie yhä aseita. Mitä enemmän USA ja Kiina ovat vastakkain, sitä suurempi Kiinan intressi on pitää Venäjä pystyssä.

Visuri: Saksa on häviävänä osapuolena. Euroopan keskeinen talousmahti kärsii, ja se aiheuttaa Saksassa sisäistä kiehuntaa. BRICS-maat pyrkivät nyt selvästi irtautumaan dollarista. Intia ja Saudi-Arabia ovat mukana tässä. Shanghain yhteistyöjärjestö on laajentamassa toimintaansa talouteen ja politiikkaan – Sauditkin liittymässä siihen. Venäjä ja Kiina etsivät uusia kauppareittejä nykyisten tilalle merireittien sulkemisuhan takia. Kiinan väylähankkeet (Belt and Road) jatkuvat etelässä.

Pekka Visuri ja Timo Hellenberg vastaamassa kysymyksiin