Pekka Kauppala 24.5.2024

Putin kaatoi Patruševin – lopullisestiko?

Venäjän ylimmässä johdossa käynnissä oleva valtakamppailu sai äkkiä uusia muotoja. Kun arvioimme niitä, on aiheellista pitää mielessä, että suurvallan sisäiset tapahtumat vaikuttavat vahvasti myös ulkosuhteisiin.

Presidentti Vladimir Putin otti virkaanastujaistensa 7. toukokuuta jälkeen aluksi aikalisän hallituksenmuodostukseen. Myöhään sunnuntai-iltana 12.5. – selvästi vaarattomimmaksi arvioidulla hetkellä – seurasi presidentin vastaisku häntä kohti puoliavoimesti jo pari kuukautta erilinjaisuutta osoittanutta Nikolai Patruševia kohti. Turvallisuusneuvostosta 16 pitkää vuotta omaa valtainstrumenttiaan luonut ”kummisetä” sai kylmästi potkut neuvoston sihteerin paikalta. Odotettu Putinin ja Patruševin yhteentörmäys tapahtui nopeasti ja dramaattisesti.

Patruševin johtama ryhmittymä kärsi samalla kaksinkertaisen nöyryytyksen: hänen paikalleen, vieläpä laajennetuin valtuuksin, nousi entinen puolustusministeri Sergei Šoigu. Tämän ministerinpaikkakin meni Patruševin ja kumppanien vaikutusvallan ulkopuolelle: taloustutkija Andrei Belousovin nimitys puolustusministeriksi oli täydellinen yllätys.

Kun muut muutokset hallituksessa ovat Putinin virkapoliittista konservatiivisuutta vastaten hyvin vähäisiä, on syytä pohtia, mitä tämä syvemmin merkitsee. Selvää on, että Putin yrittää vallata takaisin koko auktoriteetin, josta hän menetti Prigožinin kapinassa ja sen jälkilöylyissä viime vuonna suuria osia. Putin haluaa näyttää, että jälleen vaaditaan täyttä alistumista hänelle eikä tyydytä osittaiseen ja ehdolliseen. Siksi hän niin tiukasti puolustaa laajalti epäsuosittua mutta hänelle ehdottoman uskollista Šoigua ja luotsaa häntä vaikeuksien kautta yhä korkeammalle – nyt jo valtakunnan kakkosmiehen asemaan. Ensimmäisen vaaran hetken on Putin jo selvittänyt: itse erottaminen sujui vastarinnatta ja jopa ilman mainittavaa julkista ärtymystä.

Rohkea judoheitto epäilemättä on tehnyt samalla vaikutuksen koko Venäjään tyyliin ”pomo on taas voimissaan eikä hänen kanssaan passaa leikkiä”. Kuitenkin on liian aikaista uskoa muutamia kuukausia käydyn sisäpoliittisen pelin olevan jo pelattu.

Pietarilaisperäinen ”neljän kopla”

Patruševin puolijulkiseksi liittokunnaksi on hahmottunut Moskovan läheisen Krasnogorskin huhtikuisen terrori-iskun viestintöjen ja tulkintojen pohjalta arvioituna eräänlainen ”neljän kopla”: Itse ”kummisedän” eli Patruševin ohella siinä pelaavat samalla puolella FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov, tutkintakomitean johtaja Aleksandr Bastrykin ja ex-presidentti Dmitri Medvedev. Kaikki nämä ovat pietarilaisia ja muut paitsi Medvedev myös tshekistejä.

Medvedev vielä presidenttiaikanaan oli Putinia jonkin verran liberaalimpi. Tähdättyään ensin presidenttikautensa jatkamiseen läntisellä tuella hän – eräällä tavalla Rubikonin rannalle joutuneena ilman sen ylittämistä – perääntyi Putinin edessä menettäen kuitenkin tämän perusluottamuksen. Pudottuaan presidenttiydestä aluksi pääministeriksi ja sitten turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaksi lienee Medvedev siinä asemassa toiminut kumppanina esimiehensä Patruševin kanssa ja sitä kautta muuntunut Kremlin kaikkein rääväsuisimmaksi sodan enkeliksi.

Noista neljästä on kolme edelleen korkeissa viroissaan, ja Patrušev pysyy joka tapauksessa edelleen Moskovassa – sinänsä nöyryyttävässä, upouudessa presidentin avustajan virassa laivanrakennuskysymyksissä. Hän ei tosin toimi Kremlissä vaan Vanhalla aukiolla presidentinhallinnon tiloissa. Mutta heikkokin korvikepaikka yhdistettynä Bortnikovin johtopaikkaan FSB:ssä ja Bastrykinin paikkaan tutkintakomiteassa sekä Medvedevin varapuheenjohtajuuteen turvallisuusneuvostossa ylläpitää edelleen vaarallista virkakombinaatiota.

”Korruptionvastainen” pidätysaalto

Patruševin romahdusta edelsi 23. hutikuuta massiivinen valtataistelun kärjistys: FSB pidätti tutkintakomitean toimeksiannosta varapuolustusministeri Timur Ivanovin korruptiosyytösten kera. Pidätys tapahtui samana päivänä, kun Ivanov kenraalin univormussa oli valokuvattu ottaessaan osaa puolustusministeriön kollegion istuntoon yhdessä puolustusministeri Sergei Šoigun kanssa. FSB:n sisällä tutkintakomiteaa avustava osasto on sotilaallinen vastavakoilu, joka toimii eräänlaisena armeijan ”päällystakkina” yrityksissä estää lipsumista omaan, itsenäiseen politiikkaan. Tämä vastavakoilu tunnettiin aiemmin Smerš’in ja Kolmannen osaston nimellä.

Bortnikov ja Bastrykin osoittivat nyt Šoigun apulaisen Timur Ivanovin pidätyksellä ja syytteellä luoneensa ansan pikemminkin itselleen kuin Šoigulle. Siitä heidän on hyvin vaikea murtautua ulos. Šoigun mitä todennäköisin kostonhalu heitä kohtaan ei tee mahdollisia Canossan matkoja helpoiksi. Siksi ryhmä ainakin toistaiseksi todennäköisesti pysyy yhteispelissä. Sen kylmäverisyydestä antaa viitteen, että ”nimityspommia” seuranneena aamuna Bortnikov ja Bastrykin antoivat pidättää puolustusministeriön kaaderiosaston johtajan kenraaliluutnantti Juri Kuznetsovin[1]. Tämä oli 13 vuotta toiminut Putinin ja 11 vuotta Šoigun alaisena, ja hän on ilmeisesti tärkeä Šoigun avustaja. Toukokuussa 2023 Putin ylensi Kuznetsovin ministeriön kaaderijohtajaksi jo tärkeästä salausjohtajan virasta. Tuskinpa Putinin luottamus häneen on kadonnut mahdollisten mutta tuskin ei-poikkeuksellisten kähvellysten vuoksi.

Šoigu on kaikin mahdollisin tavoin läheisessä yhteydessä Timur Ivanoviin. Ivanov oli jo Šoigun varamiehenä Moskovan alueen kuvernöörinä vuonna 2012. Ivanovin vaimo Marija Kitajeva on ollut jo Šoigun virallinen neuvonantaja. Kun yöllä (!) 24.–25.4 oikeus päätti jäädyttää myös Kitajevan omaisuuden[2], ei voi olla epäilystäkään siitä, että hyökkäys Ivanovia vastaan on ollut tosiasiassa hyökkäys Šoigua vastaan.

Šoigu nousi puolustusministeriksi vuonna 2012, kun hänen edeltäjänsä Anatoli Serdjukov oli saanut eropassin Putinilta riitaannuttuaan mahtavien Pietarin tshekistien kanssa. Näytti syntyneen kiista Serdjukovin ja Putinin viiteryhmän eli Pietarin tshekistien välillä. Putin torjuakseen liikaa riippuvaisuutta heistä valitsikin puolustusministeriksi mahdollisimman kaukaa Siperian mongolikansaan tuvalaisiin kuuluvan Šoigun.

Tässä lienee myös avain nykyiseen ratkaisuun: kätketyn konfliktin Putinin ja Patruševin välillä kiristyessä jälkimmäinen yritti kaataa presidentin avainmiehen, puolustusministeri Šoigun.

Hyökkäys Šoigua vastaan oli tähdätty myös uusien liittolaisten hankkimiseen. ”Neljän koplaan” vähintään varauksellisesti suhtautuvat wagnerilaiset[3] ja sotilastiedustelu GRU ovat myös Šoigun vastustajia. Wagnerilaisten kapinan päämaali ja kritiikin keskipiste oli Šoigu, johon Jevgeni Prigožinin suhteet olivat katkenneet.

Ei-sotilas puolustusministerinä on Venäjällä puolestaan ammattisotilaille ja sotilastiedustelijoille punainen vaate. Putinin intresseissä ollut armeijan kontrolli ja erityisesti menestyksekkäiden sotaupseerien pito julkisuuden ulkopuolella vielä pahensi asiaa. Kehno sotilaallinen suunnittelu sodan ensimmäisellä puoliskolla on vienyt Šoigulta asiantuntijan maineen, vaikka epäselvää onkin, kuka silloisista virheistä on tosiasiallisesti vastannut. GRU puolestaan ei lähtökohtaisesti ole ollut ”putinilainen” vaan Putinin kauden alkuvuosina toteutettujen globaalien myönnytysten katkera kriitikko.

Tarkasteltaessa Wagnerin ja GRU:n äänitorvien tyytyväisyyttä Timur Ivanovin vainoon syntyy vaikutelma, että ajatus Šoigun kaatamisesta innosti heitä ja ohjasi myös selvään vilkuiluun ”neljän koplan” suuntaan. Mutta nuo tahot selvästi välttelivät liian näyttäviä kannanottoa eivätkä uskaltaneet tuoda Šoigun eikä tämän läheisten nimiä moittivasti esille.

Silti tilanne oli väliaikaisesti Šoigun ja epäsuorasti myös Putinin kannalta erittäin vaarallinen. Hermoilusta puhuu, että vuorokauden kuluttua Ivanovin pidätyksestä Šoigu päätti erottaa hänet.

Rauhoittavaa Šoigulle kuitenkin on, että Kuznetsovia seurannut ”korruptionvastaisen taistelun” seuraava kenraaliuhri ei enää kohdistunut hänen leiriinsä vaan päinvastoin hänen vastustajiinsa. 17. toukokuuta pidätetty kenraalimajuri Ivan Popov oli vuonna 2023 arvostellut Šoigua ja esikuntapäällikkö Gerasimovia syyskuun 2022 tappioista Ukrainan sodassa[4]. 23. toukokuuta pidätetty kenraaliluutnantti Vadim Šamarin puolestaan on yleisesikunnan päällikön Valeri Gerasimovin varamies, mikä monimutkaistaa kuviota entisestään[5].

Rauhanhanke ja yhteys Kiinaan

Muuten reilut kaksi kuukautta Krasnogorskin terrori-iskun jälkeen ovat sujuneet Venäjällä rauhallisesti, mikä on katsottava menestykseksi Putinille. Kritiikki varovaisesti julkisuuteen päästettyjen rauhanhankkeiden suhteen on pysynyt rajoitettuna, ja syytteet Ukrainan väitetystä osuudesta terrori-iskuun ovat vajonneet unohdukseen.

Venäjän puolella rauhanhankkeeseen on alkanut hahmottua Putinin epävirallinen lähtökohta, jonka suoraan toi esille Valko-Venäjän presidentti Lukašenka tapaamisessaan Putinin kanssa 11. huhtikuuta. Pohjana olisi kevään 2022 rauhanneuvottelujen lopputilanne ennen niiden epäonnistumista huhtikuun toisella puoliskolla. Sen mukaisesti Putin tekisi tarjouksen vetäytyä helmikuun 2022 rajoille mutta niin, että Ukraina jäisi ilman Nato-jäsenyyttä. Vaikuttaa siltä, että saksalais-amerikkalainen lähtökohtana on kuitenkin Korean sodan tyyppinen aselepo Ukrainan ilman Venäjän miehitysalueita toteutettavan Nato-jäsenyyden kera. Tämä vaihtoehto ei sisältäisi mitään joukkojen peräytyksiä.

Merkitystään nostaa kesäkuuksi suunniteltu suuri rauhankonferenssi Luzernissa Sveitsissä. Puolalaisen OSW-tutkimuslaitoksen mukaan Venäjä on epäonnistunut yrityksissään taivuttaa Kiinaa vaatimaan osanottonsa reunaehdoksi Venäjän mukaan kutsumista.[6] Kiinan rooli nousee avainasemaan, sillä viime kädessä se voisi myös neuvotella rauhan- tai aseleposopimuksen Venäjän puolesta itse ja koettaa sitten painostaa tätä suostumaan.

Siinä lieneekin perussyy Venäjän sisäisten paineiden kohoamiseen. On hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä, että ”neljän kopla” ei ole ollut valmis noin vain hyväksymään Kiinan painostusta ja antamaan sille epävirallisiakaan valtuuksia edustaa Venäjää. Tuo ryhmittymä näyttää pyrkineen torjumaan sopimukset Bidenin kanssa tähdäten hänen heikentämiseen Donald Trumpin mahdollisuuksien edistämiseksi. Mutta Kiinan kannalta Trump ei ole lupaavampi vaihtoehto.

Venäjän tämänhetkinen aloite Ukrainan sotatantereella ja varsin hyvä menetys Ukrainan energiatuotantokapasiteettien tuhoamisessa pystyy pitämään Venäjällä elossa toiveita suuremmista menestyksistä, jos sotaa vain sitkeästi jatketaan.

Näyttävänä esimerkkinä Kiinan painokkaasta viestityksestä Venäjälle, että ”sen päättäväisyyttä rauhanprosessin läpiajamisessa” ei auta aliarvioida, on shanghailaisen professori Feng Yujun’in arvio englantilaisessa The Economist-lehdessä[7]. Hän viittaa selvästi Venäjän tappion mahdollisuuteen Krimin ja Donbassin menetystä myöten. Vaikka Kiinan sisällä on tietyssä määrin yksityisajattelu mahdollista ja rajoitetusti julkaisukelpoistakin, ei se lainkaan koske julkisia poliittisia esiintymisiä arkaluonteisissa asioissa ulkomailla. Siksi tämän artikkelin hyväksyntä julkaistavaksi tällaisella foorumilla on ollut mahdollista vain korkeimpien tahojen hyväksynnällä.

Mielialat ja tulevaisuuden näköalat Venäjällä

Mutta kuinka tilanne kehittyy Putinin tai ”neljän koplan” kannalta? Putinin täytyy pitää tarkasti varansa jonkin aikaa, jotta uudet valtasuhteet sisäistyvät riittävästi. Sen jälkeen voi mahdollisesti siirtyä uusiin alentamisiin vaarojen lopulliseksi poistamiseksi. Bortnikov käskyvallaltaan vahvimmassa asemassa istunee kiikkerimmällä tuolilla, varsinkin kun Putin näyttää valinneen strategian aloittaa siivous pikemminkin ylhäältä kuin alhaalta.

Koplan kannalta lienee ainoa mahdollisuus koettaa kalastella sameassa vedessä ja pyrkiä provosoimaan rauhattomuuksia. Niiden yhteydessä olisi eniten mahdollisuuksia saada aikaan joko oikea tai käytännön poikkeustila. Silloin taas ratkaisevassa asemassa olisivat välittömät ja koetellut käskysuhteet paikan päällä. Mutta sellainenkaan menettely ei olisi menestyksen vaan erittäin vaarallisen seikkailun takuu. Patrušev on osoittanut päättäväisyyttä ja kylmäverisyyttä itse aiheutettujen vaarojen keskellä, mutta pystyisivätkö koplan muut jäsenet osoittamaan sellaista, ei ole lainkaan varmaa. Ryhmän tulevaisuudennäköalat eivät nyt näytäkään kovin lupaavilta. Armeija ja GRU tuntuvat ainakin passiivisesti hyväksyvän Putinin siirrot, joten vahvojen liittolaisten löytäminen ei ole helppoa.

Mutta millaiset ovat Putinin ja hänen uusien ja vanhojen suosikkiensa näköalat? Nekin ovat epävarmat. Sillä vaikka vastarintaan asettunut kopla luhistuisi tai alistuisi, ei päämääränsä kadottaneen sodan ja Prigožinin kapinan perintö tee elämää helpoksi. Vaikka pelko Putinia kohti jälleen kasvaa, ei siitä automaattisesti kasva kunnioitusta. Ja armeija ainakin henkisessä mielessä kokee olevansa lapsipuolen ja työjuhdan asemassa. Kenenkään sotilaan ei anneta profiloitua, ja samalla annetaan siviilien johtaa heitä sekä tshekistien käydä sotilasjohdon kimppuun vanhan Smerš’in metodein.

Nyrpistelyn aihetta on myös tavallisella kansalla ja varsinkin sen nuorisolla: innostavia ja värikkäitä hahmoja, joihin identifioitua, ei johtoportaasta löydy. Sankarien kaipuu näkyi hyvin Wagner-ryhmän kapinansa aikana miehittäneessä Rostovin suurkaupungissa, jossa nuoret innostuneesti tervehtivät kapinallisia eikä kukaan halunnut julkisesti näyttää sympatiaa Putinille.

Putinin ja hänen ydinjoukkkonsa ikääntyminen vielä lisää paineita. Siksi ei Putinille missään tapauksessa voi ennustaa auvoista uutta presidenttikautta eikä ehkä edes pitkääkään.

Putinin seuraajaehdokas Aleksei Djumin

Jonkinlaista karismaa on kuitenkin yhdellä Putinin miehellä, joka lievähkön epäsuosion kauden jälkeen palaa nyt Moskovaan. Tulan väistyvä kuvernööri, kenraalinpoika ja kenraali Aleksei Djumin on sekä Putinin entinen henkivartija että vuoden 2014 Krimin valtauksen erikoisoperaatioiden johtaja. Djuminilla tuntuu olevan hyväksyntää yli ryhmäkuntajakojen, ja hänellä oli tärkeä rooli Prigožinin kapinan lopetussopimuksen rakentelussa. Nyt Putin on ottanut hänet uusien apulaistensa joukkoon, ja Djuminin tapauksessa tätä ei ole syytä nähdä alennuksena. Hänelle nimetyt tehtäväalat ovat sotateollinen kompleksi sekä valtioneuvosto. Venäjällä se tarkoittaa, että kyseessä ovat eri valtioelinten toimintaa sovittelevat instituutiot, joissa Putin toimii puheenjohtajana.

Onko Djumin, joka 2010-luvulla usein nähtiin presidentin manttelinperijänä, päässyt ulos epäsuosiosta, ei ole kuitenkaan selvää. Mahdollisesti Putin on vain nähnyt nykyisessä kriisissä hänet väliaikaisesti tarpeellisena.

Sergei Šoigu on nyt selvästi valtion kakkosmies vaikkakin ilman virallista vallanperimysoikeutta, joka kuuluu jatkavalle ”teknisluonteiselle” pääministeri Mihail Mišustin’ille. Todellinen vallanperimys on kuitenkin arvoitus, jonka tiimoilta arvellaan monivuotisen Djuminin sivuun viennin ja Šoigun nousun syntyneen. Jännitykset tästä kysymyksestä eivät varmasti ainakaan kevennä Kremlin tulehtunutta ilmapiiriä.

Kulissientakaisille rauhantunnusteluille uusi tilanne on edullinen. Rauhanhankkeen selkeän ja mahtavan vastustajan romahdus avaa niille uusia mahdollisuuksia. Luzernin kesäkuisen rauhankonferenssin merkitys kasvaa, mutta sekä Venäjän sisäpoliittinen kireys että toisaalta Ukrainan sisäinen valtakamppailu vaikeuttavat sitä.

Ukrainan sisäpolitiikan paralleeli-ilmiöt

Täsmälleen samana päivänä, kun Moskovassa ”neljän kopla” avasi pelin varaministeri Timur Ivanovin pidätyksellä, ryhtyi Ukrainassa korruptiopoliisi NABU toimiin hallituksen istuvaa ministeriä vastaan. Syytteet maatalousministeri Mykola Solskya vastaan julkistettiin 24. huhtikuuta, ja seuraavana päivänä hänet pidätettiin. Vasta 9. toukokuuta hän sai eron ministerin virastaan. NABU on ahdistellut myös monia zelenskyläisen turvallisuuspalvelu SBU:n toimitsijoita[8]. Zelensky joutui jopa 2. toukokuuta erottamaan kyberhallinnon osastonjohtaja Ilja Vitjak’in, joka sitä ennen oli lähetetty rintamalle. Vasta maaliskuun lopulla Zelensky oli nimittänyt hänet kenraaliksi.

NABU on Zelenskyn edeltäjän Petro Porošenkon, jota Zelensky turhaan on yrittänyt saada oikeuden eteen, luomus vallansiirron ajalta 2019. NABU ja sen yhteyteen kuuluva erityinen korruptiotuomioistuin ovat irti Ukrainan normaalista poliisi- ja oikeusjärjestyksestä.

Suhteet Zelenskyn ja Porošenkon leirien välillä ovat yhä kireämmät. Parlamentissa, Radassa, Zelenskyn pääministeri Denys Šmyhal pystyy pitämään pystyssä hallitusta vain Putinin vanhan ystävän Viktor Medvedtšukin luoman ja venäläismielisenä kielletyn Uuden elämän puolueen kansanedustajien hiljaisella tuella.

Historiallisesti katsoen Venäjän ja Ukrainan sisäisiä tilanteita voi verrata Iraniin vuosina 2013–2014, jolloin yhdysvaltalaiset neuvottelijat William Burns ja Jack Sullivan, onnistuivat luomaan pohjan vuoden 2015 atomisopimukselle Iranin kanssa huolimatta ankarasta sisäisestä (ja Israelin) vastarinnasta. Iranin sisällä lopulta korkeimman valtionpäämiehen, ajatolla Ali Khamanein hyväksyvä linja voitti mutta joutui ankaraan konfliktiin presidentti Mahmud Ahmadineschād’in torjuvan linjan kanssa. Viimemainitun kauden päättymisen jälkeen monia hänen avaintukijoitaan pidätettiin ja eräitä tuomittiin.

Nyt samaiset William Burns ja Jack Sullivan yrittävät ratkoa Venäjän ja Ukrainan välistä täysimittaista sotaa. Sisäiset valtakamppailut varmaankin vaikeuttavat ratkaisun löytymistä.

Helsingissä 24.5.2024

Pekka Kauppala

Dos. Dr. phil.

[1] https://tass.ru/proisshestviya/20786197. Kuten Ivanovinkin tapauksessa syyte on korruptio: pidätyksessä väitetään takavarikoidun 100 miljoonan ruplan edestä käteistä ja arvoesineitä. Syyte tosin tuli päivää myöhässä, minkä vuoksi alettiin uskoa kyseessä olevankin maanpetossyytteen salausasioissa. Hidastelu puhunee sen puolesta, että on loppuun saakka pohdittu, mikä mahdetaan ottaa syytteeksi.

[2] https://tass.ru/proisshestviya/20643685.

[3] Wagner-ryhmittymä kärsi kovia lentokoneattentaatissa sen johtoa vastaan elokuussa 2023 ja sen jälkeisissä välienselvittelyissä. Sitä ei ole kuitenkaan pystytty hajottamaan tai alistamaan ja sen palkkasoturit toimivat Anton Jelizarovin johdolla edelleen aktiivisesti monissa Afrikan maissa.

[4] https://www.kommersant.ru/doc/6713794 .

[5] https://tass.com/society/1792049 .

[6] https://www.osw.waw.pl/en/publikacje/analyses/2024-04-15/russia-hoodwinking-west-about-peace-negotiations-ukraine .

[7] https://www.economist.com/by-invitation/2024/04/11/russia-is-sure-to-lose-in-ukraine-reckons-a-chinese-expert-on-russia?itm_source=parsely-api .

[8] Muita tapauksista merkittävin on koskenut Zelenskyn entistä neuvonantajaa ja SBU’n toimitsijaa Artjom Šylo’a: https://www.kyivpost.com/post/30543 .