Pekka Visuri 10.11.2024: Miksi Ukrainan sodan alkua koskeneet arviot epäonnistuivat pahasti?

Ukrainassa käytävästä sodasta ilmestyy jatkuvasti arvioita, joista voidaan pian todeta niiden pätemättömyys. Syitä epäonnistumisiin voidaan etsiä paljolti nykyisestä mediaympäristöstä, joka suosii vahvoja näkemyksiä ammattimaisten analyysien sijaan.

Kiinnostavampi kysymys on, miksi myös arvovaltaiset kansainvälisen politiikan ja strategian analyysilaitokset ovat raskaasti epäonnistuneet tilannearvioissa ja ennusteiden teossa. Sitä ryhtyi tutkimaan Yhdysvalloissa toimiva, alan tunnetuimpiin kuuluva tutkimuslaitos Center for Strategic and International Studies (CSIS). Tutkimuksesta viime syyskuussa julkaistu raportti kertoo tärkeimmän johtopäätöksen jo otsikollaan: ”The Russia–Ukraine War: A Study in Analytic Failure”.

Johtopäätöksen jyrkkyyttä selitetään toteamuksella, että sotien ennustamisessa ja arvioinnissa tapahtuu aina virheitä, mutta vuonna 2022 Ukrainan sodan alkuvaiheiden osalta virheet olivat anteeksiantamattoman suuria. Siksi niitä täytyy tutkia jo nyt eikä tyytyä odottamaan arkistojen avautumista. Meneillään on ja tulee lähiaikoina olemaan samankaltaisia konflikteja, joten virheitä on pyrittävä heti korjaamaan.

Raportin julkistamiskeskustelusta tehty video on katsottavissa tästä: The Russia-Ukraine War and a Study in Analytic Failure 

Koko raportti on luettavissa CSIS:n sivulta: The Russia-Ukraine War: A Study in Analytic Failure .

Raportin aineisto on kerätty lähinnä amerikkalaisista ja tärkeimpien liittolaismaiden tunnettujen tutkimuslaitosten tuottamista ja niiden edustajien ”valtamediassa” esiintyneiden kommentaattorien arvioista. Siksi huomautetaankin, että laajalla mediakentällä toimii paljon myös riippumattomia, usein erittäin ammattitaitoisia arvioitsijoita, jotka saattoivat onnistua analyyseissaan paremmin.

Esittelen tässä aluksi raportin alkuun liitetyn laajan johtopäätösosuuden, jonka on kirjoittanut professori Hew Strachan, University of St Andrews:sta, ja kommentoin sitä eräillä omilla havainnoilla. Sen jälkeen poimin vielä raportin lopulta keskeisiä johtopäätöksiä.

Millainen yllätys sodan alku oli tällä kertaa?

Sodat alkavat harvoin ilman varoituksia, mutta silti ne yleensä yllättävät. Läntiset tiedustelulaitokset olivat havainneet monia merkkejä Venäjän hyökkäysvalmisteluista vuoden 2021 lopulla ja myös julkaisseet noita tietoja. Pyrittiin sekä pelottamaan Venäjää, jotta se ei hyökkäisi, että myös todistamaan, kuinka ”länsi” on vahva. Tiedustelutietoja välitettiin Ukrainallekin, mutta siellä oli haluttomuutta uskoa hyökkäyksen todella alkavan.

Todellinen yllätys monille kommentaattoreille ja myös Yhdysvaltojen tiedustelulle ei ollut hyökkäyksen alkaminen sinänsä, vaan tapahtumat pian sen jälkeen. Venäjän asevoimat epäonnistuivat Kiovan suunnalla heti alkuvaiheessa, ja toisaalta Ukrainan vastarinta osoittautui yleisesti voimakkaaksi. Miksi tätä ei osattu nähdä ennalta tai varautua yllätyksiin?

Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun sotia koskevat arviot epäonnistuvat ja tehdään niiden perusteella vääriä päätöksiä. Niitä tapahtuu jatkuvasti. Tämän raportin erityisenä tarkoituksena on ollut vähentää virheiden todennäköisyyttä Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä mahdollisesti kärjistyvässä konfliktissa.

Lähtökohdaksi on hyvä ottaa Carl von Clausewitzin toteamus, että ”sotaa koskeva informaatio on yleensä ristiriitaista, jopa suurelta osin väärää, ja suurin osa tiedoista on epäilyttäviä.”

Tuoreimman kokemuksen Ukrainan sodasta pitäisi varoittaa luottamasta liiaksi tiedustelun tuloksiin ja analyyseihin. Tiedustelun tekninen, määrällinen ja laadullinen ylivoima ei ole taannut voittoa viime aikojen sodissa, vaikka yksittäisissä tapauksissa on saatu hämmästyttävän hyviä tuloksia. Yleisesti oletettiin 1990-luvulla, että Yhdysvalloilla on kyky sodissa määrätä tapahtumien tempo ja taistelujen tulos. Puhuttiin ”sotilaallisesta vallankumouksesta” (revolution in military affairs). Kuitenkin osoittautui, että terrori-iskua 11.9.2001 ei pystytty ennakoimaan ja estämään, ja sen jälkeiset sodat Afganistanissa ja Irakissa päättyivät epäonnistumisiin. Siksi on tarpeen tutkia syitä noihin epäonnistumisiin, jotta seuraavalla kerralla sujuisi paremmin. Sotien alkaminen on aina paha shokki, mutta se ei saisi olla yllätys.

Varoittavia kokemuksia

Professori Strachan esittää aluksi kahdeksan varoittavaa kokemusta, joiden merkitys ei rajoitu Ukrainan sotaan vaan yltää laajemmalle. Yhteistä niille on toistuvuus erilaisten konfliktien yhteydessä, koska kysymys on ihmisten tavasta nähdä asioita ja tehdä niistä johtopäätöksiään. Tämä ongelma koskee myös ammattimaisia analyytikoita. Heiltäkin puuttuu usein kriittinen ote, ja heillä on taipumus siirtää oman ympäristönsä kokemukset koskemaan myös muita, aivan toisenlaisia tilanteita. Lisäksi on otettava huomioon, että liittolaiset herkästi seuraavat amerikkalaisten ajatusmalleja ilman omia kriittisiä analyyseja. Se mikä toimii hyvin Washingtonissa, ei välttämättä sovi hyvin liittolaisten oloihin.

Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä on mainittava illuusio lyhyestä sodasta. Helmikuussa 2022 odotettiin yleisesti, että Venäjä voittaa helposti, koska sodasta tulisi lyhyt. Mutta mikä on lyhyt sota? Historiasta muistetaan, kuinka suursodan alkaessa Euroopassa kesällä 1914 arveltiin, että sota loppuu jouluun mennessä. Se kuitenkin kesti tuhoisine jälkivaiheineen lähes vuosikymmenen, aina viimeisen rauhansopimuksen tekoon vuonna 1923. Kyseessä oli silti varsinaisten sotatoimien osalta lyhyempi sota kuin toinen maailmansota (1937–1945) ja selvästi lyhyempi kuin monet tunnetut sodat, esimerkiksi 30-vuotinen sota (1618–1648). Syinä lyhyen sodan odotukseen ovat lähinnä ihmisten toiveet ja sodan alkuvaiheessa usein ilmenevä aloitteentekijän hyvä menestys.

Lisättäköön tuohon suomalaisten kokemuksena jatkosodan alku kesällä 1941. Silloin suomalaiset odottivat, että saksalaiset ylivoimallaan lyövät puna-armeijan nopeasti, joten myös liittolaismaat saavat siinä ohessa voiton. Hyökkäyksen alkaessa heinäkuussa puhuttiin, että sotilaat pääsevät kotiin jo sadonkorjuuseen. Se oli tietysti propagandaa, mutta sodassa propagandaan ainakin aluksi uskotaan.

Toisaalta mielialat vaihtelevat nopeasti. Strachan huomauttaa, että jo syksyllä 2022 Venäjän nopeaa voittoa povanneet uskoivat Venäjän nopeaan häviöön. Media oli pullollaan juttuja Vladimir Putinin terveyden romahduksesta ja vertailukohdista Venäjän keisarikunnan kärsimiin tappioihin vuosina 1905 ja 1917. Odotettiin Venäjän nytkin romahtavan nopeasti ja tyystin unohdettiin, kuinka vuonna 1941 Neuvostoliitto toipui pian Saksan hyökkäyksestä ja nousi lopulta sodan voittajaksi. On siis aiheellista epäillä, että arviot joko lyhyestä tai pitkästä sodasta eivät ota huomioon riittävästi erilaisten tekijöiden vaikutuksia. Sodan kestoa on erittäin vaikea ennustaa silloin, kun siinä on paljon osallistujia ja vaikutuskenttä on laaja.

Monilta jäi myös huomaamatta, että Ukraina oli ollut sodassa jo vuodesta 2014 alkaen ja sodan esihistoria ulottui pidemmällekin. Sota on siis nyt kestänyt jo yli kymmenen vuotta, ja siinä on koettu monia vaiheita. Sodan osapuolet olivat jo lähes vuosikymmenen tottuneet sotaan ja rintamien kulkuun Donbasin alueella, ennen kuin Venäjän hyökkäys helmikuussa 2022 aloitti uuden vaiheen.

Läntisten analyytikkojen arvioihin Venäjän nopeasta voitosta vaikutti myös yleistynyt käsitys ”hybridisodasta”. Strachan huomauttaa, että siinä on ollut kysymys Naton piirissä kehitetystä opista, josta tuli muoti-ilmiö, vaikka todellista pohjaa ei noille käsityksille ollut. Kuviteltiin, että sota voitaisiin käydä nopeasti ja pienin tappioin käyttäen hyväksi uusia tekniikoita ja taktiikoita juuttumatta pitkiin ja kuluttaviin taisteluihin.

Lännessä oli itse synnytetty mielikuva, että Venäjä kykenee hybridisodalla saavuttamaan nopeasti päämääränsä. Koko oppi osoittautui pian liialti mielikuvituksen tuotteeksi, jolla oli peloteltu ihmisiä. Kyberhyökkäyksiä ja psykologisia operaatioita kyllä tehtiin, mutta niillä ei ollut erityistä vaikutusta. Ukrainan armeija oli jo sotaan tottunut monen vuoden aikana, joten sitä ei olisi voitu kukistaa millään uusilla kikkailuilla.

Ukrainan armeijaa kouluttaneet länsivaltojen sotilasasiantuntijat yrittivät kylläkin kertoa, miten siellä puolustusta on jo kahdeksan vuoden aikana tehostettu, mutta heitä ei kuunneltu, kun mediatilan täyttivät monenlaiset kirjoituspöytien ääressä ja nojatuoleissa kokemuksensa hankkineet sananselittäjät. Vuodesta 2014 alkaen Ukrainaan oli paljolti länsimaiden tuella rakennettu toimiva liikekannallepanojärjestelmä ja taisteluihin kykenevä alueellinen puolustus, joka täydensi päärintamalla Donbasissa ollutta vakinaista armeijaa, mutta tätä tietoa ei saatettu riittävästi ylempien päättäjien käyttöön.

Toinen perustava havainto on ollut arvioiden liiallinen kaavamaisuus. Esimerkiksi on tuijotettu ”vanhaan sääntöön”, että hyökkääjä tarvitsee menestyäkseen kolminkertaisen ylivoiman. Ongelma on siinä, miten voimasuhteita lasketaan, sillä hyvin harvoin toimitaan puhtaalla kentällä ilman maastollisten tai poliittisten tekijöiden ristiriitaisia vaikutuksia. Kokemuksien mukaan hyökkääjällä on harvoin ollut tuollaista ylivoimaa, ja on otettava huomioon, että kokonaisvoimasuhteiden arviointi on erittäin monitahoinen ja vaikea tehtävä.

Monet ottivat voimasuhteiden perustaksi suoraan tilastoluvut tunnetuista julkaisuista, lähinnä Lontoon strategisen instituutin (IISS) vuosikirjasta The Military Balance. Sen tilastot ovat yleensä oikeita, mutta ne eivät kerro kunnolla laadullisista tekijöistä. Lisäksi jäi selvittämättä, mitä voimia on todella käytettävissä tietyillä alueilla erilaisiin tehtäviin.

Marraskuussa 2021 ilmoitettiin, että Venäjällä on palveluksessa 900 000 sotilasta. Ukrainalla oli vakinaisia sotilaita 209 000 ja reserviläisiä kaksi miljoonaa. Venäjällä oli moninkertaisesti lentokoneita ja panssarivaunuja, ja virheellisesti oletettiin, että nuo ylivoimaiset joukot olisivat olleet käytettävissä hyökkäykseen Ukrainaan.

Venäjällä ei helmikuussa 2022 ollut joukkoja Ukrainan rajoilla kuin noin 170 000 sotilasta. Tämä kyllä tiedettiin, mutta ei haluttu ottaa kunnolla huomioon, vaan kuviteltiin voima selvästi suuremmaksi. Hyökkääjällä oli siis vähemmän sotilaita kuin puolustajalla, joka tunsi omat maastonsa ja oli ehtinyt valmistautua puolustustaisteluihin.

Tullaan varmaankin vielä pitkään pohtimaan, millaiseen vaikutukseen Venäjä noilla verraten heikoilla joukoillaan pyrki. Ilmeisesti tavoitteena oli nopea shokkivaikutus ja avainkohtein valtaus, mutta Kiovan lentokentän valtaaminen epäonnistui. Siksi voidaankin ihmetellä, mihin perustuivat läntiset oletukset, että Venäjä voisi muutamassa päivässä kukistaa Ukrainan vastarinnan ja vallata jopa koko maan. Sitä joudutaan tutkimaan myöhemmin perusteellisesti.

Kolmas virheellinen ennakkoarvio koski Venäjän hyökkäysjoukon laatua, jota luultiin paremmaksi. Läntisissä arvioissa oletettiin sopimus- tai ammattisotilaiden olevan paljon tehokkaampia kuin asevelvollisten reserviläisten. Käsitys perustui Naton piirissä tehtyihin päätöksiin käyttää asevoimissa pääasiassa ammattilaisia. Se taas pohjautui paljolti kokemuksiin kaukana omasta maasta, esimeriksi Vietnamissa, toimineista joukoista. Sellaisissa tehtävissä ei kannata käyttää asevelvollisia, mutta oman maan puolustamisessa tilanne on aivan toinen, ja sen kokemuksen osoitti Ukraina jälleen päteväksi.

Edellä jo todettiin, että Ukrainan armeija oli saanut kokemusta taistelutehtävistä jo vuodesta 2014 alkaen, mutta sitä eivät länsimaiset arvioitsijat pitäneet pätevänä ajatellen nopeatempoista taistelua suurvaltaa vastaan. Ammattiarmeijoiden kasvattien ajatusmaailmaan ei mahtunut kyky ymmärtää, mikä voima piilee sotakokemusta jo saaneessa alueellisessa puolustuksessa.

Yhdysvaltojen ja liittolaismaiden sotakokemukset oli saatu erilaisista siirtomaasodista ja kylmän sodan jälkeisistä sodista Irakia ja Afganistania vastaan. Länsimainen hyökkääjä oli niissä ollut täysin ylivoimainen ainakin sotatoimien alkuvaiheissa, joten tuo malli siirrettiin liian helposti koskemaan myös Venäjää. Toisaalta kuviteltiin, että Venäjän armeija oli saanut taistelukokemusta Syyrissa, vaikka todellisuudessa venäläiset eivät osallistuneet siellä mittaviin maasotatoimiin.

Kaikkiaan voidaan todeta, että Ukrainan sodan alkuvaihetta koskevissa läntisissä arvioissa vähäteltiin raskaasti puolustajan taistelukykyä, johon ratkaisevasti vaikutti hyvä motivaatio puolustettaessa omaa maata, parempi maaston tuntemus ja mahdollisuus tukeutua lähellä oleviin huoltolaitoksiin. On aivan erilaista käydä taistelua olemassaolosta kuin lähteä hyökkäämään vieraaseen maahan ilman selkeää käsitystä, mitä siellä pitäisi tehdä.

Tuollaisten kokemusten puolustuksen voimasta olisi pitänyt olla jo Yhdysvalloissakin tiedossa Vietnamin, Irakin ja Afganistanin sodista, mutta käytännön kokemuksia vailla olevat arvioitsijat eivät niitä osanneet arvostaa.

Helmikuussa 2022 alkaneessa sodassa hyökkääjän voima kului nopeasti loppuun, samalla kun puolustukseen asettunut Ukrainan armeija sai reservinsä palvelukseen ja puolustuksen vahvistumaan. Osoittautui, että hyökkääjän käytössä olleet 170 000 sotilaan joukot eivät yksinkertaisesti riittäneet tuhannen kilometrin rintamalinjoille ratkaisun saamiseen. Tulokseen vaikutti luonnollisesti myös lännestä virrannut apu, mutta se ei ollut vielä muutamaan kuukauteen kovin merkittävää.

Vuoden 2022 kuluessa asetelmat alkoivat jälleen muuttua. Venäjä oli aloittanut hyökkäyksen oletuksella nopeasta voitosta juuttumatta kuluttaviin ja suuria tuhoja tuottaviin sotatoimiin. Termi ”sotilaallinen erikoisoperaatio” oli tarkoitettu sitä kuvaamaan. Siksi ei Venäjällä myöskään julistettu sotatilaa, joka olisi vaadittu laajan mobilisaation perusteeksi. Kuitenkin Harkovan suunnalla kärsityt tappiot ja laaja vetäytyminen pakottivat sodan jatkamiseksi laajentamaan henkilöstövahvuuksia ja sotateollisuuden suorituskykyä. Vuoden 2022 lopulla nuo toimet alkoivat tuottaa tulosta, ja rintamat vakiintuivat. Noita uusia vaiheita ei tutkimuksessa enää käsitelty.

Ukrainan sodan muuttuminen ensimmäisen maailmansodan länsirintamaa muistuttavaksi asemasodaksi ei ollut mielikuvana edullinen Yhdysvalloissa. Siellä ensimmäinen maailmansota oli jättänyt ikävät muistot ”turhana sotana”, kun sen sijaan toinen maailmansota oli muistikuvissa ”hyvä sota”. Sen jälkeen olikin koettu useita tappioita.

Yhdysvaltojen strategien ja analyytikoiden mielissä Ukrainassa olisi asemasodasta pitänyt mahdollisimman nopeasti siirtyä vastahyökkäyksiin ja liikuntasotaan. Se oli ollut Yhdysvalloissa vallitseva oppi jo Vietnamin sodasta alkaen. Ilma-maataistelun doktriini luotiin 1980-luvun alussa, ja siinä korostettiin rohkeita hyökkäysoperaatioita kuluttavan asemasodan sijaan. Mutta jälleen osoittautui, ettei tuollaisia oppeja voitu helposti siirtää Ukrainan oloihin. Venäjän armeija osasi puolustussodankäynnin paljon paremmin kuin hyökkäyksen ja tuotti uudella läntisellä varustuksella hyökänneille ukrainalaisjoukoille raskaita tappioita kesällä 2023.

Ukrainalla ei ollut laajoihin hyökkäysoperaatioihin tarvittavia koulutettuja ja varustettuja joukkoja, joten hyökkäykset epäonnistuivat ja tuottivat syvän pettymyksen läntisten tukijoiden keskuudessa. Sotaväsymys sai sijaa, ja se kuvastui haluttomuutena lisätä tukea Ukrainalle, eikä siihen näyttänyt olevan teknisiä edellytyksiäkään asevarastojen huvetessa. Ukrainan asevoimien parhaat joukot olivat lähes tuhoutuneet ja korvattu heikommin koulutetuilla joukoilla, jotka hädin tuskin pystyivät pitämään asemansa. Yhdysvalloista alkoi yhä enemmän kuulua varoittavia ääniä, ettei Venäjän armeijaa pystytä lyömään taistelukentällä. Tämä kuvastui myös asiantuntijoiden arvioissa, joita nyt esillä oleva raportti ei kuitenkaan enää kata.

Professori Strachanin loppuarvion mukaan: ”Mahdollisuudet välttää sodan alkaminen, toimia sotaa ennalta estävästi tai lopettaa se heti alkuvaiheissa olisi pitänyt käyttää hyväksi… Ennen helmikuuta 2022 tehtyjen virheellisten tilannearvioiden vuoksi Yhdysvallat ja Nato-liittolaiset jäivät jälkeen Ukrainan tapahtumien kulusta. Jos varoitusmerkkejä olisi kyetty lukemaan paremmin jo vuodesta 2013 alkaen, olisivat toimet sodan välttämiseksi tai toisaalta sodan alkuvaiheiden avustustoimien aloittamiseksi olleet tehokkaampia. Vaikka historia ei toistuisikaan, ei ole syytä olla arvioimatta epäonnistumisien syitä ja yrittää toimia kokemuksien pohjalta paremmin seuraavalla kerralla.”

Lisähavaintoja raportista poimittuina

“Analyytikot ymmärsivät väärin voimasuhteiden arvioinnin. Heidän arvionsa Venäjän ja Ukrainan sotilaallisista voimavaroista eivät osuneet maaliinsa. Ne olivat itse asiassa kaukana todellisuudesta… Heidän arviointivirheensä olivat pahempia kuin normaalisti voidaan hyväksyä tällaisissa tapauksissa. Tutkijayhteisö aluksi yliarvioi Venäjän voimavarat ja väheksyi Ukrainan mahdollisuuksia puolustautua esittäen sodan päättyvän nopeasti Ukrainan tappioon. Näillä virhearvioilla oli myös poliittista merkitystä.”

Raportin laatijat uskovat, että tuollaisten epäonnistumisten syiden pohtiminen tarjoaa tärkeää oppia myös niille tutkijayhteisöille, joiden tehtävänä on arvioida tilannekehitystä Intian valtameren ja Tyynenmeren alueilla, missä mahdollisuudet konfliktiin ovat kasvamassa. Vaikka virheitä arvioissa ei voida kokonaan välttää, suuret virheet pitäisi pystyä estämään.

Tutkittaessa suurta määrää tilannearvioita valtamediassa ja tutkimuslaitosten raporteissa nähtiin useita merkittäviä tekijöitä syynä epäonnistumisiin. Vaikka vuoden 2022 alussa oli eriäviäkin mielipiteitä, esimerkiksi käytännön koulutustyöhön Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien osallistuneiden taholla, huomiota herättää yksimielisyys, joka ulottui myös Yhdysvaltojen tiedustelulaitoksiin. Eriäviä mielipiteitä ei haluttu päästää julkisuuteen.

Raporttiin on koottu mittava kokoelma päättäjien ja analyytikkojen virhearvioita, jotta sellaisia voitaisiin tulevaisuudessa välttää uusien tilanteiden osalta. Raportin lopulla esitetään suosituksia, joissa kehotetaan vahvasti ottamaan huomioon sodan arviointiin liittyvät vakavat ongelmat. Ennen kaikkea olisi tunnustettava, että arviot ovat aina alttiita sodan luonteesta seuraaville väärintulkinnoille.

Todettiin tutkijayhteisön jäsenten olleen ennen sodan alkua hyvin yksimielisiä siitä, että Venäjä voi voittaa Ukrainan vastaisen sodan nopeasti. Kiova saarrettaisiin ja eliminoitaisiin muutaman päivän kuluessa, ja koko Ukrainalle tuotettaisiin tappio muutamassa viikossa.

”Yksimielisyys tutkijayhteisön ja valtamedian keskuudessa oli laajaa, ja sillä näyttää olleen vaikutusta myös Yhdysvaltojen hallitukseen… Esimerkiksi esikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtajalle raportoitiin vain kaksi viikkoa ennen hyökkäystä, että Kiova voi kukistua kolmessa päivässä, ja samaa kerrottiin myös kongressille.”

Huomiota herättää, että tammikuussa 2022 raportoitiin, että Venäjällä on 150 000–175 000 sotilasta Ukrainan rajalla. Arvioitiin, että nuo voimat pystyvät helposti valtaamaan itäisen Ukrainan. Kuitenkin normaalien standardien mukaisesti arvioituna, noin pienellä joukolla ei pitänyt olla tarvittavaa ylivoimaa hyökkäystä varten, sillä Ukrainalla oli maavoimien taistelujoukoissa noin 150 000 sotilasta.

Erikoista on se, että tuossa vaiheessa raskaita virhearvioita tehneet tunnetut henkilöt esiintyivät mediassa muina miehinä jatkamassa arviointejaan. Media näytti suosivan voimakkaita mielipiteitä, vaikka ne olisivat vääriä. Lisäksi massiivinen propaganda vaikutti yhtenäistämiseen.

“On huomionarvoista, että analyytikkojen ja mielipidevaikuttajien yhteisö on hyvin pieni, mutta sillä on ollut suuri vaikutus yleisiin käsityksiin ja jopa hallituksen politiikkaan. Tuon yhteisön jäsenillä on yleensä samantapainen koulutus- ja kokemustausta, usein politiikan tutkimuksessa, ja he ovat työskennelleet lähes yksinomaan tutkimus- ja tiedustelulaitoksissa, siis vailla käytännön työkokemusta esimerkiksi sotilastehtävissä. Heidän joukossaan ei juuri ole ollut historiantutkijoita, puhumattakaan sotahistorian tuntijoista. He olivat yleensä Venäjän sotilaspolitiikan eksperttejä ja tunsivat sikäläisen ajattelutavan, mutta hyvin harva tunsi Ukrainan asevoimia… He useinkin ottivat sitaatteja toistensa töistä ja suhtautuivat epäluulolla yhteisön ulkopuolisten tietoihin. Kyseessä oli siis ilmiö, joka tunnetaan ”ryhmäajatteluna”, ja jolle tyypillistä on, että ryhmä on aina oikeassa, harrastetaan yleistäviä stereotypioita, erimieliset eristetään ja vaaditaan yhtenäisyyttä.”

Tutkimuksen kohteina olleet analyytikot eivät suinkaan ole tyhmiä, sokeita eivätkä pahantahtoisia. He ovat taustayhteisöjensä kasvatteja. Juuri siksi paha epäonnistuminen toimii varoitusmerkkinä.

Onneksi myös parannuskeinoja on olemassa. Niistä mainittakoon: Yleisosaamisen lisääminen tiukan sektoroitumisen vastapainoksi, mikä vaatii analyysien tekoon osallistuvien piirin laajennusta. Erilaisten näkemysten ja debattien suosiminen sekä eri alojen asiantuntijoiden käyttö arviointeihin. Lisäksi pitäisi vaatia tulosten kirjaamista jälkiarviointia varten. Kaikkiaan on vaarallista, jos monitahoisten asioiden käsittelyssä pakotetaan omaksumaan yhtenäisiä mielipiteitä.

Loppukommentit

Huomattakoon, että edellä esitelty raportti keskittyy Ukrainan sodan alkuun helmikuussa 2022 ja pian sitä seuranneisiin tapahtumiin. Siinä ei myöskään pyritä laajemmin arvioiman yleistilanteen kehitystä ja mahdollisuuksia sodan välttämiseen tai nopeaan lopettamiseen.

Ukrainan sodan jatkuessa on kritiikki sekä tilannearvioita että poliittisia päätöksiä kohtaan kasvanut myös siltä kannalta, että on arvioitu propagandan vaikutusta tilannearvioihin ja poliittisiin päätöksiin. Se tapahtuu yleensä epäsuorasti median välityksellä. Myös mediatutkijat ovat kiinnittäneet huomiota ”ryhmäajattelun” vaaroihin. Sotien aikana toimittajiin kohdistuu massiivinen paine pysyä hallituksen määrittämällä linjalla, ja mediassa esiintyvät tutkijat ovat heidän kanssaan samassa asemassa.

Median toimintalogiikkana on saada mahdollisimman paljon katsojia, kuulijoita tai lukijoita ja sen myötä yleensä myös mainostajia. Siksi media myötäilee mielellään kansalaisten ns. yleistä mielipidettä ja pyrkii myös ohjailemaan sitä. Mediatilaa saavat helpoimmin asiantuntijat tai sellaisiksi julistautuneet, jotka esittävät teräviä mielipiteitä ja ottavat kantaa nopeasti. On selvää, että tiedon laatu silloin kärsii. Todellisen asiantuntijan pitäisi kertoa tietämyksen rajat ja kuvata epävarmuustekijöitä, joita sisältyy kaikkiin sotien yhteydessä esitettyihin tilannearvioihin. Niinpä heitä ei paljon uutismediassa näykään.

Edellä esitellyssä raportissa kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka pieni piiri lopulta osallistuu analyysien tekoon ja saa äänensä kuuluviin kriisien aikana tapahtumia arvioitaessa. Anglosaksisessa maailmassa myös analyysilaitokset ovat vahvasti sekä mediakentän että rahoittajiensa vaikutuksen alaisia, eikä ilmiö ole vieras Euroopassakaan.

Raportin johtopäätöksissä korostettiin monipuolisuuden merkitystä tilannearvioita tehtäessä. Se on erityisesti kriisien aikaan usein vastakkainen intressi hallituksen ohjailemalle politiikalle. CSIS:n raporttia voi lukea myös vahvana kannanottona monipuolisen, faktoihin ja pätevään argumentaatioon nojaavan tiedon tuottamisen ja levittämisen puolesta. Tehtävä on kokemuksien mukaan vaikea, mutta sitä pitäisi suosia, jos halutaan välttää virheellisin perustein tehtyjen arviointien leviämistä ja siitä seuraavia vahinkoja. Nykyisessä mediaympäristössä tutkimukseen perustuvan tiedon esittäminen on käymässä entistä vaikeammaksi, mutta juuri siksi sitä kannattaa suosia.